Korona-ajan retkeilyinto on näkynyt myös Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa (Vapepa): yhä useampi on eksynyt metsään. Asiasta kertoo Suomen Punainen Risti SPR, joka on hälytysryhmäläisillä mitattuna Vapepan jäsenjärjestöistä suurin.
Viime vuonna eksyneitä etsittiin etenkin kesän marjastusaikaan.
Vapepan etsijät hälytettiin apuun 265 kertaa. Määrä lähes puolitoistakertaistui vuodesta 2019, jolloin vapaaehtoiset osallistuivat Vapepan toimintakertomuksen mukaan 184 etsintään. Viime vuonna Vapepa hälytettiin viranomaisten avuksi kaikkiaan 550 kertaa. Toimintakertomuksen mukaan hälytyksiä oli vuonna 2019 maalla 456 kertaa, mutta osa jäi valmiustehtäviksi.
Kaiken kaikkiaan Vapepa auttoi viime vuonna kaikkiaan noin 2 500:aa ihmistä.
Vapepan hälytysryhmissä toimii 11 000 vapaaehtoista auttajaa eri puolilla Suomea.
Retkelle lähtijän kannattaa Vapepan etsijöiden mukaan varautua siihen, että luonnossa tulee haaverin vuoksi vietettyä pitempi aika kuin oli tarkoitus.
– Vaikka olisit hyväkuntoinen ja osaat kulkea metsässä, esimerkiksi nilkan nyrjähtäminen voi pidentää retkeä useilla tunneilla, sanoo tiedotteessa valmiuskoordinaattori Arsi Veikkolainen Vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta.
Etsijät antavat 10 vinkkiä, joilla luonnossa pärjää useita tunteja suunniteltua pidempään.
1. Kerro jollekin, minne olet menossa ja kauanko aiot maastossa viipyä. Myös aikuisen kannattaa kertoa metsäretkestään jollekin. Tätä ei kuitenkaan kannata tehdä sosiaalisessa mediassa.
2. Lataa maastokarttasovellus ja 112-sovellus älypuhelimeen ja ota puhelin mukaan. Tutustu sovellusten käyttöön ennen retkeä.
3. Hanki virtapankki, lataa se täyteen ja ota mukaan sopiva johto.
4. Kevyet eväät auttavat jaksamaan, jos harhaudut tutuilta poluilta.
5. Pitkähihainen vaate on järkevä lisävaruste myös kesällä. Retken pitkittyessä yöllä voi tulla kylmä.
6. Avaruuspeitto on kevyt kantaa. Se lämmittää illan kylmyydessä, suojaa sateelta ja toimii istuinalustana.
7. Vesipullo ja päähine. Juomalla ja suojautumalla auringolta ehkäiset kehon ylikuumenemista.
8. Pakkaa myös hyttysmyrkky, aurinkovoide tai talvella pakkasvoide.
9. Ota mukaan pilli herättääksesi huomion, jos eksyt vieraaseen maastoon.
10. Tulentekovälineistä voi olla eksyneelle hyötyä, jos hallitsee tulenteon. Metsäpalovaroituksen aikaan tulta ei saa tehdä.
Muokattu 14.5.2021 kello 9.44: Muutettu etsintöjen määrän lisääntyminen "roimasta" muotoon "lähes puolitoistakertaistui".