Vihreiden Jaakko Stenhäll näkee kuntavaalien tuloksessa hyviäkin puolia, vaikka puolueen kannatus jäi vaisuksi – "Nuoria ehdokkaita meni hyvin läpi"

Jaakko Stenhäll (vihr.) näkee Tampereen kuntavaalien tuloksessa hyviäkin puolia. Erityisen tyytyväinen hän on siihen, että moni nuori ehdokas meni läpi. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Vihreiden vaalivalvojaisissa ei vaivuttu synkkyyteen, vaikka puolue otti takkiin edellisiin vaaleihin verrattuna selkeästi.

– Lähdetään siitä liikkeelle, että tulos ei varmasti ollut sitä mitä olisi pitänyt tai mitä olisimme odottaneet. Sanna Marinin henkilökohtainen kannatus näkyy varmasti myös meidän äänimäärässämme, pohtii apulaispormestari Jaakko Stenhäll.

Kuntavaaleissa menee läpi suuri määrä nuoria ehdokkaita, moni heistä on alle 30-vuotias. Tätä Stenhäll pitää pelkästään hyvänä asiana.

– Valtuuston keski-ikä nuorenee useammalla vuodella. Kaupunkiin tulee paljon uusia, nuoria päättäjiä vastuullisille paikoille. Tämä kertoo siitä, että Tampere on nuorten kaupunki ja Tampereella nuoret myös saavat äänensä kuuluviin, Stenhäll sanoo.

Vihreiden vaalitulos pakottaa myös esittämään sen kysymyksen, onko puheenjohtaja Maria Ohisalo oikea henkilö saamaan puolueen sellaiseen kukoistukseen kuin puolueväki ajattelisi. Stenhäll tuntee Ohisalon pitkältä ajalta.

– Puolueella on hyvä puheenjohtaja. Ohisaloon on täysi luottamus, puolueen teemat ovat hyviä ja ne kestävät edelleenkin, Stenhäll sanoo.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut