Aloite: Kokoomusvaltuutetut esittävät uutta talvikäyttöistä jalkapallohallia Tampereelle – "Yksi Tampereen pääurheilulajeista"

Tamperelaisvaltuutetut esittävät talvikäyttöisen jalkapallohallin perustamista kaupunkiin. Sirpa Repo/ESM:n arkisto
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Kokoomuksen kaupunginvaltuutetut Antti Ivanoff ja Anne-Mari Jussila jättävät maanantaina kokoontuvalle Tampereen kaupunginvaltuustolle aloitteen, jossa he esittävät talvikäyttöisen jalkapallohallin rakentamista Tampereelle.

– Nykyisellään junioreiden vanhemmat pystyttävät ja purkavat talkootyönä hallin Hervannan Ahvenisjärven kentälle. Tämä ei ole pitkällä aikajänteellä toimiva ratkaisu, silä ylipainehallin kanssa on lukuisia ongelmia ja riskejä, valtuutetut perustelevat.

Heidän mukaansa hallin puute aiheuttaa sen, että seurat joutuvat kaventamaan ympärivuotista harrastustoimintaa.

– Nykytilanne ei edistä lajin harrastamista eikä myöskään kilpaurheilua.

Valtuutettujen mukaan kaupungin tulee aloittaa hanke hallin saamiseksi kaupunkiin. Sille pitäisi samalla myös katsoa mahdollisimman keskeinen sijainti joukkoliikenneväylien varrelta sekä varmistaa se, että yhtälö on taloudellisesti toimiva. Hankkeelle tulisi valtuutettujen mukaan järjestää sekä tontti että takaus Tampereen kaupungin puolelta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut