Ratinan stadion oli keskeisessä roolissa, kun Suomen EM-unelma tuli pala palalta lähemmäksi – katso nostalgiset kuvat matkan varrelta

Suomi pelasi voitokkaasti Kreikkaa vastaan syksyllä 2018. Tapahtumapaikkana oli Tampereen Ratinan stadion. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Ratinan stadion osoitti EM-karsintaotteluissa sen, että stadionilla on todellakin tunnelmaa mihin tahansa kansainväliseen jalkapallo-otteluun. Pekka Ruissalo

Ennen kuin pallo lopulta lähtee liikkeelle Kööpenhaminassa Suomen ja Tanskan välisen EM-kisaottelun merkiksi, on käyty pitkä pätkä karsintaotteluita ennen kuin lopputulema on ollut mahdollinen. Tampereella ja Ratinan stadionilla on ollut näissä matseissa keskeinen rooli, sillä Olympiastadion oli karsintojen aikaan remontissa.

Teemu Pukki näytti jo Ratinan stadionilla syksyllä 2018, että mies on erinomaisen kovassa vireessä. Tässä Pukki tulee vaihtoon, kentälle juoksee Simon Skrabb. Pekka Ruissalo

Tamperelainen oli paikalla muun muassa lokakuussa 2018 Ratinassa, kun Suomi voitti Kreikan 2–0. Tuo matsi oli pitkälti Tampereella syntyneen Glen Kamaran heiniä.

Suomen A-maajoukkue otti ilon irti 5. syyskuuta vuonna 2019, kun Kreikka oli kaatunut hienon ottelun jälkeen. Näkyvimmin mallia näyttää iso ja iloinen puolustaja Paulus Arajuuri. Pekka Ruissalo

– Maaleista vastasivat toisella puoliajalla Pyry Soiri ja uskomattoman ottelun pelannut Glen Kamara. Kamaran maalin rakensi laidalta noussut Robin Lod, joka jätti Kreikan vartioivan pelaajan täysin kakkoseksi haastotilanteessa. Kamaralla oli maalin edustalla aikaa ja tilaa viimeistellä rauhassa ja kliinisesti, Tamperelainen kirjoitti tuolloin.

Ratinassa joukkue eteni hyvin vahvasti voitokkaissa merkeissä. Ainoa miinus tuli syyskuussa 2019, jolloin urhoollisesti taistellut joukkue hävisi lopulta Italialle 1–2. Ratkaisumaalin iski rangaistuspotkusta Jorginho.

Tähän ratkeaa Ratinan stadionilla syyskuussa 2019 pelattu EM-karsintaottelu Suomen ja Italian välillä. Italian Jorginho alkaa viritellä rankkaria, Lukas Hradecky valmistautuu maalillaan. Pekka Ruissalo

– Hidastuskuvien perusteella pallo ei osunut käteen, mutta uuden sääntötulkinnan mukaan Sauli Väisäsen katsottiin pelanneen palloa kädellään. Väisänen sai tilanteesta keltaisen kortin, ja maalin laittoi pilkulta sisään Jorginho. Suomen maalivahti Lukas Hradecky oli hyvin mukana, mutta ei aivan ehtinyt pallon tielle, Tamperelainen kirjoitti tuolloin.

Helsingin Töölössä nähtiin marraskuussa 2019 tapahtuma, joka ei unohdu koskaan suomalaisten merkkitapahtumien historiasta. Pekka Ruissalo

Viidestoista päivä marraskuuta vuonna 2019 se sitten tapahtui. Tamperelainen oli paikalla, kun Suomi voitti Liechtensteinin Helsingin Töölössä maalein 3–0. Vastustajajoukkueella ei käytännössä ollut palaakaan kyseisessä matsissa, vaan Suomi oli yksinkertaisesti päättänyt voittaa historiallisen ottelun.

Suomen A-maajoukkueen fanit ovat tukeneet raivokkaasti omiaan karsinnan alusta asti. Ratinaan joukko on saapunut aina suurella volyymilla ja profiililla. Pekka Ruissalo

– Tuo kaikki työ heijastui perjantaina yhteen iltaan: Suomi ei missään vaiheessa ollut edes vahingossa häviämässä Liechtensteinille. Esitys oli varma, rauhallinen ja jopa leikittelevän suvereeni, Tamperelainen kirjoitti seuraavana päivänä kommenttikirjoituksessa.

Sen jälkeen tuli vielä koronapandemia ja siirsi H-hetkeä vuodella eteenpäin. Nyt H-hetki on sen sijaan aivan juuri nyt näpeissä: historiallinen EM-ottelu Suomen ja Tanskan välillä alkaa Kööpenhaminassa kello 19.

Teemu Pukilta odotetaan EM-kisoissa kovia suorituksia. Pekka Ruissalo

Kommentoi

Mainos: OVV Asuntopalvelut

Asuntokauppaa kotisohvalta käsin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut