Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Huomenna otellaan Ratinassa SM-kisojen semifinaali – laji on erittäin persoonallinen ja siihen liittyy voimakkaasti Ahvenanmaan matkailu

Tampereen Ratinan kauppakeskuksessa otellaan lauantaina kello 9–12 hiekkakakkujen SM-kisojen semifinaali. Kolme ryhmää on kutsuttu Instagramissa järjestettyjen esikarsintojen perusteella luomaan uusi mestariteos hiekasta Ratinaan, mistä yleisö äänestää suosikkinsa SM-kisojen finaaliin Ahvenmaalle Käringsundin lomakohteeseen.

Tampereen semifinaaleissa syntyy kolme hiekkakakkua ensimmäisen kerroksen Tapahtuma-aukiolle, jotka ovat yleisön nähtävissä ensi tiistaihin asti. Semifinaalit järjestetään ilman yleisöä.

– Halusimme järjestää hauskan kilpailun Ahvenanmaan juhlavuoden kunniaksi ja antaa aikuisille ja lapsille hyvän syyn viettää laatuaikaa keskenään hiekkalaatikolla. Yleisö pääsee huomenna äänestämään, kenet haluaa lähettää Ahvenanmaalle heinäkuussa Käringsundin rannan äärellä järjestettävään finaaliin, Visit Ålandin toimitusjohtaja Lotta Berner Sjölund kertoo tiedotteessa.