THL: Kahdella eri koronarokotteella rokottaminen vaikuttaa toimivan – Jo 100 000 saanut Suomessa kahta eri rokotetta

Suomessa noin 100 000 ihmistä on saanut yhden annoksen Astra Zenecan rokotetta ja toisen mRNA-rokotetta. Timo Pasanen

Minna Harmaala

Alustavien tutkimustulosten mukaan kahdella eri koronavirusrokotteella rokottaminen on tehokasta ja turvallista, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tulokset eivät ole vielä käyneet läpi tieteellistä vertaisarviointia.

Tutkimusten perusteella näyttää, että kaksi eri rokotevalmistetta tuottaa elimistössä tehokkaan puolustusvasteen koronaa vastaan eikä erityyppisten rokotteiden yhdistäminen vaikuta antavan myöskään aihetta turvallisuushuoliin.

– Nämä tulokset tukevat aiempaa arviotamme, että kahden eri rokotevalmisteen antaminen on sekä turvallinen että suojateholtaan hyvä vaihtoehto, kertoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.

– Aiemmin epäiltiin, että rokotevalmisteiden yhdistäminen voisi tuottaa enemmän kuumeen ja lihaskivun kaltaisia ohimeneviä haittoja kuin samaa rokotevalmistetta annettaessa. Nyt saadut tutkimustulokset eivät tue tätä epäilyä, sillä kahta eri valmistetta saaneilla haittoja ei ole ilmennyt oleellisesti enempää kuin yhtä valmistetta saaneilla.

Suomessakin on annettu kahta eri koronavirusrokotetta sen jälkeen kun Astra Zenecan adenovirusvektorirokotteella todettiin olevan yhteys työikäisten kasvaneeseen veren hyytymishäiriöriskiin. Valtaosa hyytymishäiriöistä on havaittu alle 60-vuotiailla.

Kahta eri valmistetta ovat saaneet Suomessa etupäässä alle 65-vuotiaat. Myös yli 65-vuotiailla on halutessaan mahdollisuus ottaa toinen annos mRNA-rokotetta eli Biontech-Pfizerin tai Modernan rokote.

Yhteensä sekä Astra Zenecan että mRNA-rokotteen saaneita on Suomessa THL:n mukaan tällä hetkellä noin 100 000.

AstraZenecan rokotetta annetaan Suomessa vain 65 vuotta täyttäneille, joiden riski saada vakava koronavirustauti on merkittävästi suurempi kuin tätä nuoremmilla.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut