Nuori nokialainen moukarinheittäjä tietää, ettei suomalainen dopingtestaus ole leikintekoa – "Kerran lähdettiin pizzalle ja testaajat tulivat vastaan autokatoksessa..."

Vehmaisten Urheilijoiden Aleksi Jaakkola tietää hyvin omakohtaisesti sen, miten testaus suomalaisessa urheilujärjestelmässä toimii. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Moukarinheittoa seuranneet ovat varmasti huomanneet, että lajin tulostaso on tullut ropisten alaspäin, kun vertaa 1980-luvun hirmuheittoja tämän päivän lukemiin. Eikä ole monta vuotta aikaa siitä, kun viimeksi iso leka lensi mittoihin, jotka tuntuvat tämän päivän mittapuulla hankalilta saavuttaa.

Vehmaisten Urheilijoita edustava nokialainen moukarinheittäjä Aleksi Jaakkola nyökkäilee, kun hänelle esittää suoraan arvion siitä, että taustalla lienee koko ajan tiukentunut dopingvalvonta.

– En usko, että kaverit ovat aikoinaan harjoitelleet sen ihmeellisemmin kuin mekään tänä päivänä. Siinä oli itäblokin pojilla buustit mukana ja tulokset olivat sitten sen mukaisia, heittäjä pohtii.

Jaakkola tietää itsekin, millaista on kun kansainvälisten kilpailujen jälkeen tuloslistoissa on eloa. Ei ole montakaan vuotta, kun nuorten arvokisoissa tuloslistat elivät vielä kuukausia varsinaisen kilpailun jälkeen. Yleensä eloon oli syynä itäsuunnan heittäjä ja dopingnäyte, jonka testitulos puhui karua kieltään.

Nykypäivän valvonnasta Jaakkolalla on tarkkaa omakohtaista kokemusta. Hän kuuluu niin sanottuun Adams-järjestelmään, joka edellyttää sitä että urheilija ilmoittaa joka päivä yhden tunnin tarkasti dopingvalvojille. Jaakkola on valinnut ajankohdaksi 8.30–9.30.

– Naisystävän kanssa kun olimme lomalla, ilmoittelin sieltäkin hotellin osoitteet että missä olen. Järjestelmä toimii niin, että kolmesta ilmoittamatta jättämisestä seuraa sanktio. En tiedä mikä se on, enkä aio myöskään ottaa omakohtaisesti selvää, heittäjä huomauttaa.

Jaakkola on miettinyt Yhdysvaltojen valvontatilannetta. Hänen mukaansa maassa on tehty nyt 20 prosenttia testejä normaalitasoon verrattuna.

– Suomessa homma toimii niinkin, että oltiin kerran lähdössä pizzalle kun valvojat tulivat vastaan taloyhtiön autokatoksessa... olen vankasti sitä mieltä, että jos täällä alat käyttää dopingia säännönmukaisesti, jäät varmasti kiinni.

Aleksi Jaakkolan haastattelu on luettavissa keskiviikon printti-Tamperelaisesta.

Kommentoi

Mainos: OVV Asuntopalvelut

Asuntokauppaa kotisohvalta käsin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut