Tampereen poliisiammattikorkeakoulu ottaa käyttöön uuden terveystarkastusohjeen – "Poliisin on esimerkiksi kestettävä vuorotyötä"

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Poliisiammattikorkeakoulu on ottanut käyttöön uuden terveystarkastusohjeen, jota käytetään keväästä 2021 alkaen arvioitaessa poliisi (AMK) -koulutukseen hakijoiden terveydentilaa.

Ohje on tarkoitettu lääkäreille, jotka tekevät terveystarkastuksia poliisikoulutukseen valituille henkilöille. Ohjeesta on hyötyä myös hakijoille, jotka voivat jo hakupäätöstä pohtiessaan selvittää, millaiset sairaudet rajoittavat pääsyä poliisikoulutukseen.

– Suomessa kaikki poliisit saavat saman peruskoulutuksen, ja heidän pitää pystyä suoriutumaan kaikenlaisista poliisitehtävistä. Poliisin on esimerkiksi kestettävä vuorotyötä ja oltava toimintakykyinen nopeissa ja vaativissakin olosuhteissa, joissa voi vaarantua oma, partiokaverin, sivullisten tai poliisin toimien kohteena olevan henki ja terveys, sanoo opintoasianpäällikkö, ylikomisario Jyrki Haapala.

– Poliisikoulutukseen valittavan pitää olla terveydentilaltaan poliisin tehtävään sopiva. Testaamme tätä soveltuvuutta paitsi valintakokeen, myös terveystarkastuksen avulla. Valitsemme henkilöt koulutukseen ensin ehdollisesti, eli valituille tehdään ennen lopullista valintaa muun muassa terveystarkastus ja huumausainetestaus.

Uusi terveystarkastusohje on tehty yhteistyössä Tampereen yliopiston ja Työterveyslaitoksen kanssa. Aiemmin Polamk sovelsi terveystarkastuksissa Puolustusvoimien terveystarkastusohjetta. Polamkin omassa ohjeessa ei ole olennaisia sisällöllisiä muutoksia verrattuna aiemmin käytössä olleeseen ohjeeseen.

Kommentoi

Mainos: OVV Asuntopalvelut

Asuntokauppaa kotisohvalta käsin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut