Ylöjärvelle kasvaa tapahtumalaakso – "Tämä on tällä hetkellä Pirkanmaan suurin ja merkittävin matkailuhanke..."

Sami Meisalmen mukaan wakeboarding sopii hyvin myös aloittelijoille. Teemu Nurmi

Teemu Nurmi

Viime vuosina nimellä Wake Valley tunnettu virkistysalue Ylöjärven Ylisen kylässä on saanut uuden nimen Peltomäki Resort ja tapahtumalaakso on käynyt myös läpi ison uudistuksen.

– Tämä on tällä hetkellä Pirkanmaan suurin ja merkittävin matkailuhanke ja mittava koko maan mittakaavassakin, Peltomäki Resortin toimitusjohtaja Sami Meisalmi sanoo.

Hän perustelee määritelmänsä viitaten paikan vetonaulaan, joka on Etelä-Suomen ensimmäinen täysimittainen kaapelivesihiihtojärjestelmä eli käytössä on niin sanottu iso kaapeli vesilautailuun.

Vaijerilinja, joka vetää lautailijaa vetää, kulkee nyt Vähäjärven rantaviivoja myöden. Mukaan voi hypätä omalla vuorolla mukaan ja nauttia kevyestä tavasta vesilautailla. Iso kaapeli tekee käännöksistä pehmeämpiä kuin Wake Valleyssakin käytössä ollut suora järjestelmä.

– Iso kaapelilla haetaan ajokilometrejä, varmuutta, perusajoa ja obstaakkeli- eli esteajoa vedessä. Esteet tuovat lajin lähelle lumilautailua. Monen lajin harrastajat lähtevät iso kaapelien perässä maailmalle, nyt sellainen löytyy Etelä-Suomestakin, Meisalmi selittää.

Peltomäki Resortissa on 45 uudistettua sähköpaikkaa karavaanareille. Vuokramökkejä on 20, telttapaikkoja runsaasti ja erikoisuutena luksustelttailumahdollisuus.

Tämä on tällä hetkellä Pirkanmaan suurin ja merkittävin matkailuhanke.

Remontoitu ravintola on Peltomäen päärakennuksessa. Laajennetulta terassilta pääsee suoraan järven rantaan.

Alueella on kaapelivesilautailun lisäksi mahdollisuus pelata rantalentopalloa, kokeilla skeittiminiramppia, harjoittaa värikuulasotaa, vuokrata polkupyöriä ja tietysti uida ja saunoa.

– Frisbeegolfradan suunnittelu on alkanut. Se tulee valmiiksi kesäksi. Radasta tulee ainakin 15-väyläinen, mahdollisesti 18-väyläinen, Sami Meisalmi kertoo.

Hän sanoo, että tapahtumalaaksossa on runsaasti hyödynnettävää luontoa ympärillä. Mies onkin miettinyt erilaisia lisäaktiviteetteja.

Toimintaa alueelle tulee varmasti enemmän, kun Suomi pääsee irti koronan ikeestä ja kokoontumisrajoitukset poistuvat.

– Kun massatapahtumia saa taas järjestää niin aiomme kyllä pitää festareita juhlateltassamme. Ravintolankin kapasiteetti on moninkertainen vanhaan verrattuna, Meisalmi toteaa.

Hän muistuttaa, että kaikki uudet toimenpiteet alueella tähtäävät luonnollisesti siihen, että Peltomäki Resortiin voi ottaa lisää asiakkaita ilman, että kenellekään tulee tungoksen tunne. Tämän vuoden tavoite on 40000 käyntikertaa.

Peltomäki Resort avautuu vaiheittain. Majoitustoiminta ja ravintola avaavat ensimmäisinä. Sami Meisalmi toivoo sen tapahtuvan touko-kesäkuun vaihteessa.

Mitä on wakeboarding?

Wakeboarding, eli vesilautailu on vesiurheilulaji, jossa lautailijaa vedetään joko veneen, vinssin tai vaijerilinjan avulla veden päällä.

Cable wakeboarding eli kaapelivesilautailu on vesilautailun varianteista olosuhteiltaan vakain ja helpoiten saavutettavissa. Kaapelilla on myöskin vesiesteitä, eli obstakkeleita, jotka vertautuvat lumilautarinteiden obstakkeleihin.

Maailmalla on kahta erilaista kaapelivesihiihtoon tarkoitettua vetojärjestelmää eli kaapelia. Pieni kaapeli on vaijerilinja, joka kulkee vesistön yli kahden tolpan varassa. Pienellä kaapelilla voi lautailla vain yksi ihminen kerrallaan ja vaijerin vaihtaessa suuntaa tulee lautailijan tehdä 180 asteen käännös.

Isolla kaapelilla vaijerilinja on asetettu kulkemaan ympäri vesistöä yhteen suuntaan. Vaijerilinja liikkuu tasaisella tahdilla koko ajan ja linjan mukaan vietäväksi mennään ”lennosta” ja jäädään pois irrottamalla vetonarusta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut