Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen nuorimmalla ja vanhimmalla kuntavaaliehdokkaalla on 72 vuotta ikäeroa ja yhteinen toive: "Älkää lähtekö valtuustoon riitelemään"

Politiikka: Tuukka Ylinen, 18, ja Antti Sirén, 90, ovat Tampereella nuorin ja vanhin kuntavaaliehdokas.

Kesäkuun toisena viikonloppuna vietetään Tuukka Ylisen, 18, elämässä historiallista hetkeä. Lauantaina Suomen jalkapallomaajoukkue pelaa ensimmäistä kertaa jalkapallon kansainvälisessä arvoturnauksessa, ja sunnuntaina Ylinen saa selville ensimmäistä kertaa, riittääkö äänimäärä valtuustoon Tampereella kuntavaaleissa.

Antti Sirénille, 90, arvokisat ovat tuttuja jo entuudestaan. Myös tässä kansainvälisessä ja toistaiseksi ainutlaatuisessa urheilun kansainvälisessä suurtapahtumassa oli mukana Suomen A-maajoukkue.

– Olin seuraamassa Helsingin kesäolympialaisia 1952. En ehkä ihan niin paljon kuin olisin halunnut, sillä olin 21-vuotias ja koko ajan töissä, Sirén kertoo.

Hän on ollut 7-vuotiaasta asti säännöllisesti töissä ja edelleen: Sirénin Erämies-myymälä täytti huhtikuussa 66 vuotta. Nyt hän kertoo vähentäneensä työntekoa.

– Enää kolme tuntia päivässä.

SDP:tä edustava Ylinen on nuorin Tampereella ehdolla oleva kuntavaaliehdokas ja perussuomalainen Sirén on puolestaan vanhin. Ikäeroa on viikkoa vaille 71 vuotta ja kymmenen kuukautta.

– Kuntapolitiikka kiinnosti jo 1930-luvulla, Sirén sanoo.

Ylinen on Tampereella taas ainoa vuonna 2003 syntynyt kuntavaaliehdokas. Ilman vaalien siirtymistä hän ei olisi päässyt ehdokkaaksi.

– Tein puoluevalintani SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden välillä. Lopulta ajattelin, että SDP:n kautta on parhaat mahdollisuudet päästä valtuustoon. Pääministerin henkilökohtainen suosio auttaa siinä, että puolueella on mahdollisuus saada erittäin hyvä vaalitulos, kertoo lukion toista luokkaa käyvä Ylinen.

Sirén on taas ollut perussuomalainen 25 vuotta.

– Aika lailla siitä puolueen perustamisesta asti, minut nimettiin puolueen kunniajäseneksi muutama vuosi sitten. Ne ovat kaikki minun tuttujani, Jussi Halla-ahosta alkaen. Ensimmäistä kertaa osallistuin syksyn 1988 kuntavaaleihin. Olen mennyt, kun on kutsuttu.

Samalla päästään kriittiseen politiikan tarkasteluun. Sirén sanoo, että ei ole rasisti eikä ymmärrä rasismia.

– Minä olen asiakaspalvelija ja kauppias. Kun asiakas tulee tiskin taakse, hän on aina samanarvoinen, on mitä väriä tai alkuperää tahansa. Minä pidän ihmisistä ja olen halunnut aina tulla kaikkien kanssa toimeen. Tasa-arvoisuus on itsestäänselvä asia, hän sanoo.

Ylinen jatkaa vaaliteemoistaan: hän haluaisi, että työmarkkinoiden tilalle paranisi Tampereella, nuorille olisi tarjolla enemmän töitä ja myös opiskelijoiden asemaa kehitettäisiin.

– Minä muistan hyvin Mauno Koiviston, tai presidentit Urho Kekkosesta alkaen joka kävi minulla asiakkaanakin. Silloin hän oli pääministeri, elettiin vuotta 1950. Koivisto oli hyvä lentopalloilija, mutta huonompi talousmies. Paikallisesti olen yhä sitä mieltä, että mahtoiko rantatunnelin rakentaminen olla ihan paras idea jos mietitään paljonko se on tullut maksamaan, Sirén esittää kritiikkiä.

Molempia huolettaa nykyisessä politiikassa sama asia – vaikuttaa siltä, että asioidenhoito on mennyt usein pirstaleiseksi eikä juuri mitään saada päätettyä ilman tukevaa riitaa.

– Minä olen halunnut aina tulla kaikkien kanssa toimeen. Riitely ei ole mistään kotoisin. Nytkin haluan sanoa Tuukalle, että sinä voit tulla kysymään minulta koska vain ja minä vastaan. vaikka olemmekin eri puolueessa, Sirén sanoo.

– Minä taas osaan kuunnella. Ajatus kaveruudesta kuulostaa hyvältä, Ylinen jatkaa.