Sara Hildénin suunnittelukilpailun voittanut ei tehnyt maamerkkiä, vaan ihmisten museon – "Mukana oli paljon hyviä ideoita"

Taidemuseo: Arkkitehti Janne Hovin työ valittiin voittajaksi 472 kilpailutyön joukosta. Voittaja itse toivoo, että lopputulos houkuttelee kävijän uudestaankin paikalle.

Sara Hildénin taidemuseon uudisrakennuksen suunnittelusta järjestetyn yleisen, kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun voittaja on julkistettu. Voittajaksi valittiin arkkitehti Janne Hovin työ, joka kantaa nimeä Lumen valo.

Uusi museo rakentuu Finlaysonin alueelle. Voittajan julkisti apulaispormestari Jaakko Stenhäll (vihr.), joka nivoi puheessaan uudisrakennuksen ja mahdollisen kulttuuripääkaupunkiuden samaan pakettiin. Stenhäll oli kilpailussa palkintolautakunnan puheenjohtaja.

Mikäli Tampere valitaan Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, silloin eletään vuotta 2026.

– Olisi hienoa, jos voisimme avata uuden taidemuseon Euroopan kulttuuripääkaupunkina, Stenhäll visioi.

Voittaja itse linjasi omat näkemyksensä tulevasta päättäväisesti.

– Mukana on ollut paljon hyviä ideoita, joten tuntuu tietysti hienolta voittaa tällainen kilpailu. En usko, että Finlaysonin alue enää tarvitsee uutta maamerkkiä vaan uuden, kävijöiden mielestä hienon kohteen, johon ihmiset tulevat mielellään uudelleen, Hovi kommentoi.

Stenhällin mukaan voittajan valinnan taustalla olivat selkeät perusteet. Palkintolautakunnan mukaan Finlaysonin alueen ja Sara Hildénin taidemuseon henkeen sopiva estetiikka kiteytyy vähäeleisessä muotokielessä, joka on asiallisuudessaan sukua rakennuspaikan historialliselle arkkitehtuurille.

– Lumen Valo ottaa yksinkertaisin tavoin huomioon niin Finlaysonin alueen historiaan liittyvät arvot kuin ympäristön lähtökohdat ja taiteen esittämisen vaatimukset, hän perusteli.

Muut palkintosijoille yltäneet ehdotukset olivat kolmoissijan jakanut ehdotus Obscura, tekijöinään Heljä Nieminen ja Havu Järvelä sekä ehdotus Mezzo, tekijöinään Arkkitehdit Rudanko+Kankkunen Oy. Ehdotukset XXX (Arquitectos Ayala S.L.P) ja A sculpture in the park (ALL – atelier lorentzen langkilde) lunastettiin. Lisäksi kymmenelle ehdotukselle jaettiin kunniamaininta.

Uusi taidemuseorakennus tulee työeläkeyhtiö Varman, Tampereen kaupungin ja Sara Hildénin säätiön omistukseen. Tällä hetkellä taidemuseo toimii Särkänniemen alueella.

– Olemme Varmassa hankkeesta todella innoissamme Finlaysonin alueen kiinteistönomistajana. Tämä on yhtiölle hieno mahdollisuus olla mukana luomassa entistä parempia näyttelytiloja, totesi palkintolautakunnan jäsenä ollut Varman kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki.

Palkintolautakunnan loppukeskustelussa painotettiin raadin mukaan palkintosijoille esitettyjen ehdotusten kokonaisvaltaista yleisotetta. Loppuarvion mukaan rakennuspaikan asettamat historialliset ja maisemalliset arvot oli voitu ratkaista usealla eri tavalla.

Kysymys oli raadin näkemyksen mukaan lopulta siitä, miten kilpailija oli onnistunut yhdistämään ne tapauskohtaisesti valitsemansa lähtökohdan ehdoilla. Kilpailun tavoitteena oli ympäristönsä arvot huomioiva, arkkitehtuuriltaan omaleimainen museo.

Mainos: Accountor

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut