Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen ammattikorkeakoulun Sähkörausku valittiin mukaan Sitran rahoitusohjelmaan – "Yhdessä oppiminen avaa upean mahdollisuuden reagoida..."

Tampereen ammattikorkeakoulun Sähkörausku-pilottihanke on valittu mukaan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston, Sitran, Uuden osaamisjärjestelmän pilotit -rahoitusohjelmaan, yhtenä kahdeksasta hankkeesta.

Oppilaitoksen johtama pilottihanke kehittää Pirkanmaan alueen yrityksiin ja julkisen sektorin organisaatioihin yhdessä oppimisen ja osaamistarpeiden ennakoinnin mallia.

Uuden ajan systeemisen oppimisen mallia, työnimeltään Sähkörauskua, on kehitetty Tampereen ammattikorkeakoulussa noin vuoden ajan. Rahoitushaussaan Sitran tavoitteena oli löytää juuri tällaisia vaikuttavia, jo käynnissä olevia ja Sitran rahoituksesta riippumattomia hankkeita, jotka vastaavat alueellisiin ja paikallisiin osaamistarpeisiin tai kehittävät uudenlaista yhteistyötä osaamisen kehittämisessä ja tuottamisessa.

Sitra edellyttää, että pilotti toteuttaa Kohti osaamisen aikaa -julkaisussa kuvatun elinikäisen oppimisen tahtotilan kolmannen teesin tavoitetta: "Osaaminen uudistaa työelämää ja työelämä osaamista”.

Sitra etsi rahoitushaussaan ekosysteemimäisesti toimivia yhteenliittymiä, jotka edistävät elinikäistä oppimista ja ratkovat työn ja osaamisen kohtaanto-ongelmaa omalla alueellaan. Oppilaitoksen kehittämä koulutusmalli on ainutlaatuinen ja konkreettinen systeemisen oppimisen konsepti. Alueellisen kokeilun aikana vahvistetaan mukaan tulevien kumppaniorganisaatioiden oppimisosaamista ja luodaan räätälöityä uutta koulutustarjontaa Pirkanmaan tarpeisiin.

Sitran rahoituksen avulla aloitetaan syksyllä Sähkörausku-pilotti, jossa rakennetaan kumppanuus vähintään kymmenen pirkanmaalaisen yrityksen tai julkisen sektorin organisaation kanssa. Kumppanien kanssa tehdään yhdessä oppimisen kokeilu, jossa kunkin organisaation kohderyhmää valmennetaan tunnistettujen tarpeiden pohjalta.

Tavoitteena on luoda yhdessä sellaista oppimista, joka edistää organisaation tarkoitusta ja toimintaa. Mukana valmennustiimissä ovat TAMKin valmentaja, tiimivalmentamiseen perehtynyt TAMKin opiskelija ja kumppaniorganisaation edustajat. Yhteistyön tuloksena niin opiskelijan, työelämäkumppanin kuin koulutuksen järjestäjänkin osaaminen kasvaa.

– Yhdessä oppiminen avaa upean mahdollisuuden reagoida muuttuviin tilanteisiin ketterästi ja rakentaa uutta merkityksellistä oppimista ja yhteistyötä alueelle, lehtori Veijo Hämäläinen kuvaa tiedotteessa rahoituksen saanutta pilottihanketta.