Ideaparkiin rakennetaan 14 padelkenttää – "Padelkeskittymä tulee olemaan Pirkanmaan suurin"

Kuvituskuva Mika Mykkänen

Riina Haapala

Lempäälän Ideaparkkiin avataan yhteensä 14 padelkentän ja kahden tenniskentän kokonaisuus.

Tänä kesänä Ideaparkin pihalle avataan 3000-neliöinen ulkoalue, jossa on neljä padelkenttää ja kaksi tenniskenttää. Lisäksi piha-alueen pohjoispäätyyn valmistuu loppuvuodesta yli 13 metrin korkuinen sisähalli, johon mahtuu kymmenen padelkenttää. Hallin rakentaminen alkaa kesällä.

– Ideaparkiin rakentuva padelkeskittymä tulee olemaan kokonaisuutena Pirkanmaan suurin, kun ulko- ja sisäkentät lasketaan yhteen. Padelkentistä on pulaa Pirkanmaan alueella ja olemme iloisia, että voimme osaltamme vastata tähän tarpeeseen. Halli tulee olemaan helposti muunneltavissa, joten siellä voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti pelata muitakin lajeja, iloitsee Ideaparkin hallituksen puheenjohtaja Tuomas Henttula tiedotteessa.

Padelhallin ja ulkokenttien operaattoriksi tulee pohjoismaiden suurin padeltoimija, ruotsalainen PDL Group, joka avaa tytäryhtiönsä kautta Ideaparkiin ensimmäisen pisteensä Suomessa.

Myös kolmisen vuotta sitten avattu Ideapark Sport -liikuntakeskittymä kauppakeskuksen sisällä kasvaa. Sen pienempi kenttä on jo laajennettu täysimittaiseksi salibandykentäksi. Nyt alueella tehdään muutostöitä ja uusi salibandyareena otetaan isosti käyttöön syyskuussa, kun salibandyseura Classic avaa oman F-liigakautensa Ideaparkissa.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut