Pertti Ukkola kaipaa seuraajia ja perinteikäs Koovee lisää harrastajia – "Lajiin pääsee kiinni edullisesti, se sopii kaikille"

Paini: Harrastajia houkutellaan Mältinrannan harjoitussalilla sekä lajin fyysisellä monipuolisuudella.

Painiharjoituksissa miehestä otetaan mittaa tosissaan. Roni Purolainen ja Sakke Purolainen vääntävät etualalla, taustalla Artem Shapovalov ja Iiro Piippo. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Se oli pienestä kiinni, että olympiavoittaja Pertti Ukkola olisi saanut kesäksi jotain tamperelaista jännitettävää Tokion olympialaisiin. Kooveeta edustava 67-kiloisten Elmer Mattila oli mukana viikonloppuna järjestetyssä olympiakarsinnassa, mutta hävisi lopulta tiukan avausottelun Deyvid Dimitrovia vastaan tuloksella 8-5.

– Elmer johtikin sitä matsia kahteen otteeseen, viimeisellä minuutillakin. Sitten johto meni vähän sellaiseen nuoruuden innokkuuteen. Olisi pitänyt malttaa ja pelata aikaa pois.

Olympialaisissa suomalaispainijoista nähdään Arvi Savolainen ja raskaan sarjan Elias Kuosmanen, joka onnistui saamaan paikan viikonvaihteen karsintaturnauksesta. Molempien Ukkola uskoo pärjäävän turnauksessa hyvin. Pariisin kesäolympialaisiin 2024 hän odottaa useampiakin tamperelaispainijoita.

– Jos ajatellaan nyt Savolaista ja Kuosmasta, molemmilla on mahdollisuus kilpailla mitalisijoituksista, Ukkola analysoi.

Kotona Tampereella 70-vuotias Ukkola on edelleen viimeinen kaupungin olympiavoittaja. Montrealin olympiakulta täyttää kesällä 45 vuotta.

– Jos ei sitten Toni Niemistä haluta laskea tähän joukkoon, Ukkola veistelee vuoden 1992 olympiavoittajasta, joka asui pitkään myös Tampereen ja Ylöjärven rajamailla.

Ukkola lyö oman kortensa kekoon Kooveen painisalilla Tampereen Mältinrannassa, jossa tanner tömisee arkisin kolme ja puoli tuntia päivässä. Ukkola valmentaa, muun muassa Artem Shopovalov ja Purolaisen veljekset Roni ja Sakke harjoittelevat. Mukana on urheilijoita myös muista lajeista. Aamukahdeksalta alkava kahden tunnin harjoitus vie mehut pois kovakuntoisemmastakin karpaasista.

– On oma haasteensa saada oikeat tyypit jo lapsena hakeutumaan lajin pariin, Ukkola kuvailee.

Nyt Koovee on hakemassa omaan toimintaansa lisää harrastajia. Sosiaalisessa mediassa on aktivoiduttu ja toiminnassa nähdään paljon potentiaalia. Perinteiselle lajille saattaisi hyvinkin olla oma, uusi harrastajakuntansa.

Apuna asiassa on monitoimimies Jussi Lehtinen, jonka oma painiura ylsi 1990-luvulla lähelle kansainvälistä tasoa.

– Lajissa on ehkä sellaista turhaa vaatimattomuuttakin. Tämä on kuitenkin äärimmäisen kovaa ja näyttävää urheilua, jossa on myös vahvaa estetiikkaa. Samalla laji tarjoaa todella monipuolista harjoittelua, niin kehonhallinta kuin voimakin kehittyvät, Lehtinen sanoo.

– Ja sitten lajiin pääsee kiinni hyvin edullisesti, se sopii silläkin tapaa kaikille. Yksinhuoltajaäiti voi tuoda Tesomalta pojan salille ja katsoa, miten hän painista innostuu, Lehtinen visioi.

Koovee ja paini

Paini on ollut Kooveen (entinen TK-V) lajiohjelmassa sen perustamisesta eli vuodesta 1929 lähtien.

Kirkkain hetki saavutettiin heinäkuussa 1976, kun Pertti Ukkola voitti olympiakultaa Montrealissa.

Pienen budjetin urheilua: olympiakarsintoihin osallistunut Elmer Mattila kertoi aiemmin valmistautuneensa olympialaisiin 2 000 euron vuosittaisen stipendin avulla.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut