Uutuus: Marko Arvonen uskoo, että eksoottisesta kulkupelistä saadaan nopeasti hittituote.
Tampereen Varalan rantaan ilmestyi vapun jälkeen rakennelma, jollaista siellä ei ole varmuudella koskaan aiemmin näkynyt.
Kyseessä on liikkuva iglu, joka on ylivieskalaista tuotantoa. Sieltä se tuotiin Tampereelle rekalla ja Varalan rantaan tavalla, joka vaati myös kuljettajalta ammattitaitoa. Maantietä pitkin tultiin alle neljän metrin leveäkuljetuksella yhden varoitusauton säestämänä.
– Portista tultiin sisään hyvin varovaisesti. Kuljettajalle pisteet, molemmille puolille taisi jäädä kaksi senttimetriä tilaa, kehaisee Varalan liikuntapalvelujohtaja Marko Arvonen.
Painoa on 2 000 kiloa, joten logistiikan osalta on syytä käyttää harkintaa. Arvonen kertoo, että kätevimmin iglua siirrellään nosturilla. Talvikelillä sitä voi liikuttaa moottorikelkalla ja kesäaikaan esimerkiksi moottoriveneellä.
Varsinaisesta iglusta ajatellaan alkukesään ja kesään hittituotetta, jonka kiinnostavuus voisi säilyä tarvittaessa myös vuoden ympäri. Helatorstaina sinne otetaan jo asiakkaitakin, mutta silloin se pysyy vielä laiturissa. Tarkoitus kuitenkin on, että se on vesillä liikkumista varten.
Kesäkauden alkaessa sillä on tarkoitus päästä kulkemaan Pyhäjärvelläkin. Kulkupelissä on kaukosäädin, joka huolehtii ohjauksesta. Sen käyttö opetetaan vuokraajalle perusteellisesti.
Ja paljon muutakin siitä löytyy.Arvonen esittelee ominaisuuksia vähintäänkin innostuneesti.
– Täällä on bluetooth-kaiutin ja wifi, omasta puhelimesta saa musiikin kuulumaan ja äänentoisto pelaa hienosti... on kaasuhella, vessa ja aamiaispöytä täällä alhaalla, aurinkotuolit saa aseteltua hyvällä säällä tuohon eteen. Ilmanvaihto on pienestä tilasta huolimatta hyvä, Arvonen listaa.
– Vaikka tämä onkin pieni tila, kaikki on käytetty hienosti. Tämä sopii erinomaisesti perheille tai pariskunnille, hän jatkaa.
Arvonen itse on iglusta hyvin innoissaan. Haastattelupäivää edeltäneenä yönä hän oli yöpynyt siinä.
– Pakko sanoa, että en ole kyllä aikoihin nukkunut noin hyvin. Pimeän tultua on sekin mahtavaa, että sängyltä voi suoraan katsella tähtitaivasta, hän kuvailee.
Igluista vastaava AuroraHut on tehnyt niitä nyt noin sata kappaletta. Yhtiön omana tavoitteena on esitteensä mukaan lisätä matkailuun ekologista luksustrendiä sekä tarjota igluista matkailualan yrittäjille sellainen investointivaihtoehto, jossa saa tuottoa aikaan pienellä pääomalla. Pohjoisessa iglun voi viedä vaikkapa kohteeseen, jossa iglun ikkunasta näkee karhuperheen arjen askareissa
– Me taas uskomme, että järvimaisema ja järviluonto vetoavat asiakkaisiin, Arvonen kuvailee.