Pertti Ukkola uskoo, että tamperelaisia voidaan nähdä olympialaisten painimolskilla jo Pariisissa 2024 – "Täällä on lahjakkaita poikia"

Kooveen painisalilla mennään tosissaan maanantaista lauantaihin. Tilat sijaitsevat Mältinrannassa. Nämä kuvat ovat maanantaiaamulta, jolloin tilassa alkaa kahden tunnin harjoitus kello 8 alkaen. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Nääshallin takana Tampereen Mältinrannassa käy kuhina jo heti aamuvarhaisella. On maanantaiaamu, kello on kahdeksan ja ryhmä Kooveen painijoita tai painia tukevana lajina harjoittelevia aloittelee harjoituksia Pertti Ukkolan johdolla. Aamurähmät lähtevät silmistä vaivattomasti: ensimmäisen tunnin aikana väännetään ja käännetään tekniikkapainia, toinen tunti sisältää muun muassa leuanvetoa ja varsin tehokasta kuntopiiriä.

Ukkola harmittelee, ettei Kooveen Elmer Mattila päässyt viikonvaihteen olympiakarsinnasta jatkoon ja Tokion olympialaisiin.

– Katsottiin se matsi, Elmer johtikin pariin otteeseen mutta loppu meni vähän nuoruuden innolla sellaiseen höntyilyyn. Olisi vaan kannattanut pelata aikaa viimeiset sekunnit, Ukkola kommentoi.

Ukkolan olympiakulta täyttää kesällä 45 vuotta. Se on toistaiseksi edellinen tamperelaisen urheilijan saavuttama olympiakulta. Tokiossa seuraaja voi tulla nokialaisesta nyrkkeilijästä Mira Potkosesta, joka harjoittelee käytännössä seinän takana Nääshallissa.

– Paini on raaka laji, ja pitää katsoa tarkkaan jo nuoresta onko hänellä ominaisuudet kohdallaan painia varten. Kyllä täällä hyviä poikia on, ja kun ajatellaan Pariisin kesäolympialaisia 2024 niin parikin urheilijaa voidaan siellä painissa nähdä, Ukkola visioi.

Kooveen ja Pertti Ukkolan painikuulumisia voit lukea tarkemmin keskiviikon Tamperelaisesta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut