Psykoterapiakeskus Vastaamon asiakkaat voivat nyt pyytää omia potilastietojaan Kelalta, jonne ne on siirretty.
Maanantaihin mennessä tietopyyntöjä oli Kelan mukaan tullut noin 20. Konkurssiin menneestä Vastaamosta on siirretty Kelan arkistoon kaikkiaan noin 54 000 asiakkaan tiedot.
Alun perin Kela arvioi voivansa vastata tietopyyntöihin maaliskuun lopussa 2021, mutta tietojen siirtäminen osoittautui ennakoitua pitkällisemmäksi prosessiksi. Kela tiedotti maaliskuussa, että Vastaamon asiakkaiden asiakirjat siirretään Kelaan toimintansa lopettaneiden yksityisten palveluntuottajien paperisten potilasasiakirjojen arkistointipalveluun. Vastaamon asiakirjat ovat kuitenkin pääosin sähköisiä.
– Aikaisemmin arkistossa on ollut vain paperisia asiakirjoja. Olemme työskennelleet sen eteen, että sähköisten asiakirjojen säilyttäminen ja tietopalvelu hoidetaan tieto- ja oikeusturva huomioiden. Potilasasiakirjojen käsittelystä kertyy lokitiedot, ja käsittelyä rajataan käyttöoikeuksilla, Kelan hallintopalvelupäällikkö Matti Happonen kertoo tiedotteessa.
Tietopyynnön omista potilasasiakirjoista voi tehdä ainoastaan sähköpostitse osoitteeseen toimintansa.lopettaneet@kela.fi. Tietopyynnön voi lähettää suojatulla sähköpostilla.
Lakisääteinen asiakirjojen toimitusaika on kaksi viikkoa tietopyynnöstä, vaativissa tapauksissa kuukausi.
Niiden, jotka ovat asioineet Vastaamossa kunnan maksusitoumuksella ja lähetteellä, kannattaa pyytää tietojaan kyseisestä kunnasta. Vastaamo on toimittanut asiakkaidensa tietoja Kelan lisäksi myös kunnille, jotka ovat ohjanneet potilaita Vastaamoon.