Tamperelainen uutisoi viikonloppuna lauantai-iltana Sastamalan Putajassa sattuneesta liikenneonnettomuudessa, jossa kuoli kolme ihmistä ja kolme loukkaantui vakavasti.
Poliisin mukaan onnettomuus tapahtui, kun Porin suunnasta Tampereelle päin matkalla ollut henkilöauto lähti ohittamaan autoa ja törmäsi Tampereen suunnasta vastaan tulleeseen henkilöautoon. Porin suunnasta matkalla olleen auton kuljettaja ja kuljettajan vieressä istunut henkilö kuolivat. Kolmas kuolonuhri oli moottoripyöräilijä, joka oli Iltalehden tietojen mukaan matkalla Kiikoisiin.
Porin suunnasta tulleen auton kolmas matkustaja loukkaantui vakavasti, samaten Tampereen suunnasta ajaneessa henkilöautossa ollut iäkäs pariskunta.
Porissa ilmestyvä Satakunnan Kansa kertoo verkkosivuillaan, että Porin suunnasta matkalla olleessa henkilöautossa kuolleet olivat syntyisin porilaisia. Heidän kotilähiössään alle 20-vuotiaita nuoria muistettiin kynttilöillä täkäläisessä liikekeskuksessa. Liikekeskuksessa sijaitsevan kaupan ikkunoille oli viety sunnuntai-iltaan mennessä kymmeniä kynttilöitä.
Lehden tietojen mukaan ensimmäiset kynttilät oli sytytetty jo sunnuntain vastaisena yönä. Poliisi vahvisti tiedot onnettomuudesta lauantaina noin varttitunti ennen vuorokauden vaihdetta.
Onnettomuudessa kuolleet nuoret tiedettiin hyvin heidän kotilähiössään.