SDP kokeilee kuntavaalitaistossa nyt uutta keinoa – IS: Sanna Marinkin voi soittaa sinulle vaalien alla: "Soitteluun painetaan kaasua ihan puoluejohtoa myöden..."

Pääministeri Sanna Marin ja puoluesihteeri Anton Rönnholm (arkistokuvassa Marinin vieressä vasemmalla) pääsevät kohta soittelemaan vaalipuheluita. Pormestari Lauri Lylyn osallistumisesta ei ole vielä tietoa. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Gallupeissa takapakkia viime aikoina ottanut pääministeripuolue SDP kokeilee kuntavaalien alla uudenlaista lähestymistapaa äänestäjiin.

Ilta-Sanomat kertoo, että puolueen aktiivijäsenet ottavat konkreettisesti luurin kouraan ja lähtevät soittamaan äänestäjille.

Lehden haastattelema puoluesihteeri Anton Rönnholm sanoo, että myös pääministeri ja puoluejohtaja Sanna Marin voi soittaa asian tiimoilta.

– Pääministeri Marinkin soittaa, kun vaalit lähenee. Soitteluun painetaan kaasua ihan puoluejohtoa myöden, kun ennakkoäänestys lähenee, sanoo puoluesihteeri Rönnholm haastattelussa.

Reserviä puolueella soittamiseen on: luurin tarttuu kaikkiaan 200 kuntavaaliehdokasta ja puolueaktiivia ympäri Suomea. Kuntakohtainen kattavuus on 50 kuntaa.

Rönnholm kertoo, että puheluita on jo testattukin käytännössä.

– Jos joku ei halua keskustella, ei puhelua silloin jatketa väkisin. Soitto on aika nopea, mutta olen kuullut 45 minuutinkin puheluista, hän kuvailee niiden tähänastista antia.

Kommentoi

Mainos: OVV Asuntopalvelut

Asuntokauppaa kotisohvalta käsin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut