Jutun päivitys on päättynyt
Pitkään jatkunut koronatartuntojen määrän lasku on viime päivinä taittunut, kertoi ylilääkäri Otto Helve Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) torstaina aamulla järjestetyssä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) sekä THL:n tilannekatsauksessa.
– Vaikka viime päivinä tapauksia on ollut enemmän, kokonaiskuvassa se ei vielä näy.
Helven mukaan vielä ei voida vetää johtopäätöksiä siitä, mistä laskun taittuminen johtuu ja onko taustalla esimerkiksi ravintoloiden avautuminen tai vapunvietto.
Osastopäällikkö Taneli Puumalainen STM:stä sen sijaan näki, että syynä on ihmisten käytös.
– Vaikka tutkimustietoa ei vielä ole, yleinen havainto on, että ihmiset ovat lähteneet pitkän ja raskaan talven jälkeen enemmän liikkeelle ja ystäviä tavataan enemmän. Voi olla, että sosiaalisia kontakteja on viime aikoina syntynyt enemmän.
Puumalainen totesi, että matkapuhelinten paikannusdatan avulla saadaan tietoa ihmisten liikkumisesta.
– Siitä nähdään, että enemmän liikutaan ja todennäköisesti enemmän tavataan muita ihmisiä. Kontaktien kasvu selittää sen, että tartuntojen lasku on hidastunut.
Strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä sanoi, että nousevia tartuntalukuja sekä edelleen varsin korkeita sairaanhoitolukuja selittää osin se, että eri puolilla maata on ollut suurehkoja tartuntaryppäitä.
Voipio-Pulkki totesi, että tulossa oleva äitienpäivä todennäköisesti saa ihmiset tapaamaan myös ikääntyneitä perheenjäseniä. Vaikka ikääntyneistä valtaosa on saanut rokotteen, varovaisuuteen on silti syytä-
– Toivoisin, että näitä tapaamisia suunniteltaisiin etukäteen ja mietittäisiin tapa, joka sopii kaikille ja turvaisi läheisten tapaamisen. Rakkautta ja kiitollisuutta voi osoittaa myös turvallisella tavalla.
Tartuntoja on yhä paljon, korostivat Helve ja Voipio-Pulkki..
– Olemme suurin piirtein tilanteessa, jossa olimme viime syksynä loka-marraskuussa. Matkaa rauhalliseen tilanteeseen, jossa olimme kesällä ja alkusyksyllä, vielä on, Voipio-Pulkki muistutti.
– On erittäin tärkeää toteuttaa suositeltuja tartunnantorjuntakeinoja, jotta tartunnat eivät pääsisi leviämään vapaasti, sanoi Helve.
Myös sairaalahoidon tarpeen lasku on hidastunut, mutta tehohoidossa lasku on jatkunut.
Silti uusia potilaita tulee teholle koko ajan ympäri Suomea, huomautti Liisa-Maria Voipio-Pulkki.
Hän totesi, että brittivariantti vaikuttaa aiheuttavan alkuperäistä virusta vakavampaa tautia.
Neljän viime viikon aikana tartuntamäärät ovat selvästi laskeneet suurimmassa osassa sairaanhoitopiirejä. Muutamalla alueella on kuitenkin nousua, pitkälti yksittäisten tartuntaryppäiden tai pienen asukasluvun vuoksi..
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin alueella ilmaantuvuusluku on nyt sataa tuhatta asukasta kohti 88 tapausta kahden viime viikon aikana. Toisessa koronakeskittymässä Varsinais-Suomessa luku on 81 ja koko maassa 54.
Euroopan kartalla valtaosa Suomesta erottuu huomattavasti kalpeana, mikä tarkoittaa, että koronatilanne on täällä eurooppalaisittain hyvä.
Myös positiivisten näytteiden osuus testituloksista laskee viikko viikolta. Nyt se on nyt 1,2 prosenttia, kun se korkeimmillaan oli 3,3 prosenttia.
Helsingistä saadaan Voipio-Pulkin mukaan joka viikko hyvä analyysi, joka edustaa hyvin muitakin kaupunkeja. Helsingin analyysi kertoo, että isot tartuntaryppäät ovat nyt jääneet vähemmälle.
– Tartuntojen vähentyminen on kohdentunut hyvinkin tasaisesti.
Tartunnan lähde selviää nyt 69 prosentissa jäljityksestä. Uusista tartunnoista noin joka neljäs todettiin karanteenissa olevilta.
– Muut kontaktit ja sama talous alkavat olla tasoissa, kertoi Liisa-Maria Voipio-Pulkki.
Myös työpaikkojen ja ulkomaiden osuus tartunnoista on ollut nousussa. Voipio-Pulkin mukaan osuuden kasvu selittyy kuitenkin muiden tartuntojen määrän laskulla, sillä lukumääräisesti tartuntoja ei työpaikoilta tai ulkomailta ole tullut aiempaa enemmän.
Päivitetty 6.5.2021 kello 10.43: Lisätty tieto Helsingin analyysistä. kello 10.50: Lisätty kommentit siitä, mikä tartuntojen laskun taittumiseen voi olla syynä. klo 11: Lisätty äitienpäivää koskeva osuus, muokattu aikamuotoa ja selkeytetty sairaalahoidon tilannetta koskevaa osuutta.