Vaikka nuori olisi rikoskierteessä, häntä ei saisi koskaan jättää yksin ilman aikuisten tukea. Näin kirjoittaa projektityöntekijä Pietro Saari Aseman Lapset ry:n blogissa.
Saari tietää, mstä puhuu, sillä hänellä on takanaan 20 vuoden päihde- ja rikoskierre, joka alkoi jo Saaren ollessa 10-vuotias. Hän kertoo blogissa, että mieleen on jäänyt pyörimään erityisesti ensimmäinen putkareissu 13-vuotiaana. Muutaman kaveruksen huumeidenkäyttö päätyi poliisin hoteisiin ja poliisit alkoivat tavoitella vanhempia.
– Pikkuhiljaa muiden vanhemmat hakivatkin lapsensa. Mä jäin yksin odottelee omaa äitiäni. Olin peloissani ja yksin, vaikka esitinkin kovaa jätkää. Todellisuudessa se tilanne oli mulle tosi pelottava, Saari kertoo.
Lopulta poliisit tavoittivat Saaren äidin, mutta tämä oli jo väsynyt poikansa toilailuihin ja oli tokaissut poliiseille, että ehkä putkayö opettaisi pojalle jotain.
– Se kokemus on ollut mulle tosi traumaattinen. Vaikka mutsi ajatteli vaan antaa mulle opetuksen ja ollut hyvät aikeet taustalla. Todellisuudessa mun tunne tässä tilanteessa oli se, että mut on hylätty ja ei mua halua enää edes oma äiti tukea. Mun fiilis 13-vuotiaana oli, että kukaan aikuinen ei oo kiinnostunut miten mun käy. Vaikka todellisuudessa näin ei varmasti ollut, niin sillä tavalla mä sen koin.
– Sillä, että olen nuorena tuntenut kuvaamallani tavalla, on ollut kauaskantoiset vaikutukset, ja olen syrjäytymiseni myötä tullut maksamaan pitkän pennin yhteiskunnalle. Kaikista saamistani traumoista puhumattakaan, Saari kirjoittaa.
Trauma nousi Pietro Saaren mieleen tällä viikolla, kun hän tapasi nuoren, jonka tukena oikeudenkäynnissä ei ollut ollut läsnä muita aikuisia kuin kaksi Aseman Lapsien työntekijää. Saari toteaa, että onneksi nuorella oli edes nämä aikuiset.
Hän kirjoittaa, että juuri tällaisten hetkien vuoksi hän haluaa työskennellä nuorten tukena.
– Onneksi enää minunkaan ei tarvitse olla yksin. Pitkään olin, eikä se ole elämisen arvoista elämää.