Nokialla ja Tampereella sytytettiin kesällä 2020 useampia tulipaloja, joiden tekijä oli pitkän aikaa hämärän peitossa – nyt vuonna 1984 syntynyt mies vastaa syytteisiin

Vuonna 1984 syntynyt mies on vastannut Pirkanmaan käräjäoikeudessa syytteisiin useista vahingonteoista. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Kesällä 2020 Nokialla ja Tampereella syttyi useampia tulipaloja, joista oli nopeasti syytä epäillä että ne ovat tahallaan sytytettyjä. Tapahtumasarja alkoi kesäkuun alussa Nokialta, jossa entinen autokorjaamo paloi. Pelastuslaitos sai korjaamorakennuksen sammutettua, mutta pihapiirin ulkorakennus tuhoutui kokonaisuudessaan.

Kesän aikana tapahtumaketju jatkui siihen malliin, että lopulta poliisi pääsi epäillyn tekijän jäljille. Tekijä oli yrittänyt sytyttää elokuussa Tesoman kirkon tuleen ja yrittänyt myös saada kirkon lähistöllä ollutta autoa palamaan. Näiden tapahtumien yhteydessä hän oli kuitenkin taltioitunut valvontakamerakuviin.

Maanantaina epäillylle tekijälle, vuonna 1984 syntyneelle miehelle luettiin syytteet kymmenestä törkeästä vahingonteosta. Mies on poliisille vastaavista teoista ennestään tuttu: ensimmäisen kerran Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi hänet vuonna 2002 yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen 35 teosta, joista peräti 32 oli sytyttämällä aiheutettuja vahingontekoja.

Mies on ollut tuomiolla myöhemminkin. Silloin listalla oli kaksitoista tekoa, joista hän jäi kuitenkin ilman tuomiota, koska mielentilalausunto totesi hänet syyntakeettomaksi.

Kommentoi

Mainos: OVV Asuntopalvelut

Asuntokauppaa kotisohvalta käsin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut