Krister Savonen palaa Tampereen Classiciin – "MM-kotikisat ovat itselleni tärkeä asia"

Puolustaja Krister Savonen palaa Tampereen Classiciin. Tässä arkistokuvassa Welhojen maalivahti Roni Tuononen joutuu olemaan tarkkana vikkelän pelaajan kanssa. Paula Pohjamo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Edelliset kaksi kautta sveitsiläisessä Wiler-Ersigenissä pelannut Krister Savonen palaa Tampereen Classiciin. Seura tiedotti asiasta perjantaina.

– Ensimmäinen kausi Sveitsissä katkesi koronaan ja toisessakin oli omat haasteensa epidemian ja loukkaantumisen kanssa. Tämä viimeinen kausi oli sinällään henkisesti raskas, kun kausi oli poikki kolme kuukautta ja runkosarjan viimeisessä ottelussa tuli vielä aivotärähdys, jota parantelin seitsemän viikkoa, Savonen kertoo.

Pelaaja pyöritteli tulevan kauden tilannettaan alkukevään ajan ja paluu Familyyn syntyi lopulta vaivattomasti.

– Tulevat MM-kotikisat ovat itselleni tärkeä asia ja koin, että palaamalla tuttuun ja stabiiliin ympäristöön saan itsestäni eniten irti. Eikä pidä vähätellä perheen ja kavereiden merkitystä paluun mahdollistajina. Classic on upea organisaatio ja tavoite on taistella huippuvalmennuksen ja pelikavereiden kanssa kaikista jaettavissa olevista pytyistä kynsin hampain, taituri tiivistää.

Savonen tietää, että pelit jatkuvat ensi kaudella Ideaparkissa.

– Olen kuullut, että Ideaparkin uusi areena tulee olemaan Suomen hienoin salibandyareena kaikkine hienouksineen ja tarjoaa huippupelien ohella upeita mahdollisuuksia sekä yksityiskohtia. Toivottavasti myös yleisö ja fanit pääsevät syksyllä yhtä innostunein mielin nauttimaan Classicin uudesta kodista, hän pohtii.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut