Hyhkyn koulun perusparannus alkaa tänä keväänä – urakka jaettu kahteen vaiheeseen

Kuvituskuva Ari Peltonen/Arkisto

Riina Haapala

Hyhkyn koulun perusparannuksen toteutussuunnitelma on hyväksytyy asunto- ja kiinteistölautakunnassa sekä sivistys- ja kulttuurilautakunnassa.

Hyhkyn koululla perusparannetaan kaksi koulurakennusta piha-alueineen, kalusteineen ja varusteineen.

Koulu mitoitetaan 200 perusopetuksen ja 50 esiopetuksen oppilaalle. Toiseen rakennukseen tulee tilat myös kouluterveydenhuollolle.

Perusparannus toteutetaan kahdessa vaiheessa. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa toukokuun lopulla 2021. Perusparannus valmistuu lokakuussa 2022 ja koulutilat voidaan ottaa käyttöön tammikuussa 2023. Piha-alueen työt tehdään loppuun kevään 2023 aikana, mikäli siirtokelpoinen rakennus poistetaan tontilta.

Hankkeen rakennuttamisesta vastaa Tampereen Tilapalvelut Oy. Rakennus- ja talotekniikkaurakat kilpailutettiin avoimina hankintakyselyinä helmi-maaliskuussa 2021. Toteutuskustannusarvio on laadittu hinnaltaan halvinten hyväksyttyjen urakkatarjousten perusteella. Toteutussuunnitelman hankinta-arvoerittelyn mukaisesti toteutuskustannukset ovat yhteensä 6,35 miljoonaa euroa.

Perusparannuksen työvaltaisuus ja korjaamisen laajuus lisääntyivät tehtyjen tutkimusten ja kartoitusten perusteella sekä iv-tekniikan tilatarpeet ullakoilla ja kellarissa lisääntyivät. Kustannusten nousu tapahtui pääosin rakennusurakkaan kuuluvien töiden osalla, jossa perinteistä käsityötä vaativa osuus on merkittävä ja purkutöiden laajuus kasvoi.

Hankkeelle on osoitettu kaupungin vuoden 2021 talousarviossa 4,835 miljoonan euron määräraha. Kohonneiden kustannusten vuoksi hankkeelle myönnettiin lisärahaa 1,515 miljoonaa euroa. Talonrakennusinvestointien vuosittaista kokonaissummaa ei ylitetä, koska hankekohtaisia määrärahoja on alitettu muun muassa Sammon koulun ja päiväkodin sekä Etelän-Hervannan koulun, päiväkodin ja suun terveydenhuollon hankkeissa yhteensä 2,58 miljoonalla eurolla.

Kommentoi

Mainos: OVV Asuntopalvelut

Asuntokauppaa kotisohvalta käsin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut