Lapsen sairastuminen syöpään vähentää vanhempien tuloja, erityisesti äidin.
Tuoreen tutkimuksen mukaan äitien tulot ja työllisyys voivat olla matalampia jopa viisi vuotta lapsen sairastumisesta.
Sosiaaliturva paikkaa lapsen syövästä aiheutuvia työtulomenetyksiä, mutta vanhempia voisi tukea etuuksien hakemisessa, katsotaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Sylva-säätiön tutkimuksessa.
Lapsen sairastuminen aiheuttaa äideille keskimäärin noin 3 700 euron työtulojen menetyksen sairastumisvuonna ja 5 700 euron menetyksen tätä seuraavana vuonna.
Vaikka äitien ansiot osin palautuvat normaalille uralle tämän jälkeen, ne pysyvät työllisyyden alentumisen takia verrokkiryhmää alemmalla tasolla jopa viisi vuotta lapsen syöpädiagnoosin jälkeen.
Isien kohdalla tulokset ovat samansuuntaisia, mutta suuruudeltaan huomattavasti pienempiä.
Heidän työtulonsa alenevat sairastumisvuonna keskimäärin 1 400 euroa ja 2 500 euroa sitä seuraavana vuonna. Tämän jälkeen työtulomenetykset painuvat vähitellen nollaan.
Työllisyydessä negatiivinen vaikutus näkyy vain sairastumisvuotta seuraavana vuonna.
– Naiset osallistuvat miehiä enemmän pienten lasten hoitoon ja heidän työssä käyntinsä vähenee miehiä huomattavasti enemmän lapsen syöpädiagnoosin jälkeen. Tulos osoittaa sukupuoliroolien olevan vahvat silloin, kun lapsi sairastuu vakavasti, toteaa THL:n tutkimuspäällikkö Maria Vaalavuo tiedotteessa.
Sukupuolten epätasa-arvosta huolimatta sosiaalivakuutus mahdollistaa vanhempien täysipainoisemman osallistumisen lapsen toipumisen edistämiseen ilman kohtuutonta vaikutusta talouteen, Vaalavuo lisää.
Negatiivinen vaikutus vanhempien tulojen vähenemiseen on sitä suurempi mitä vaikeampi lapsen syöpä on.
Akuutin lymfaattisen leukemian, lymfoblastisen lymfooman ja etenkin kuolemaan johtavien syöpätapausten kohdalla vaikutus vanhempien tuloihin on suurin.
Syöpä on merkittävin lasten ja nuorten kuolinsyy korkean tulotason maissa. Suomessa syöpään sairastuu vuosittain noin 150 lasta.
Vaikka yhä suurempi osa syöpään sairastuneista lapsista selviää syövästä, lapsuusaikana sairastetulla syövällä on negatiivisia vaikutuksia lapsen itsensä lisäksi hänen vanhempiin.
THL ja Sylva-säätiö selvittivät lasten sairastaman syövän vaikutuksia perheiden taloudelliseen tilanteeseen tutkimalla perheitä, joissa lapsi on sairastunut syöpään 5-15 -vuotiaana vuosien 1999-2012 välillä. Tutkimus perustuu suomalaiseen rekisteriaineistoon.
Taloudellisen tuen ansiosta kotitalouden käytettävissä olevat tulot eivät syöpädiagnoosista huolimatta muutu seurantajakson aikana. Tuki myös lieventää lasten terveyssokkien haittavaikutuksia.
Tuki on erityisen tärkeää pienituloisille perheille.
Syöpäsairaiden lasten tutkimus- ja tukisäätiö Sylva ry:n tutkimusjohtaja Antti Karjalaisen mukaan perheet voivat hetkellisesti joutua taloudelliseen ahdinkoon, jos etuuksien hakemiseen ja myöntämiseen kuluu runsaasti aikaa ja energiaa.
– Nopeammilla prosesseilla ja reagoinnilla voimme tarjota tehokkaammin tukea etenkin sellaisille perheille, joiden tulot laskevat eniten syöpädiagnoosin varhaisessa vaiheessa. Perheen taloudellisen tilanteen arviointi tulisi tehdä välittömästi diagnoosin yhteydessä, hoitojen aikana ja niiden jälkeen.