Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IS: AstraZenecan rokotteen epäilleen aiheuttaneen Hus-alueella vakavia aivolaskimotukoksia, yksi potilas menehtynyt

AstraZenecan koronavirusrokotteen epäillään aiheuttaneen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella kolme vakavaa aivolaskimotukosta.

Asiasta kertoo Ilta-Sanomat. Yksi potilas on kuollut aivolaskimotukoksen aiheuttamiin vammoihin.

Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi vahvistaa kuolemantapauksen mutta ei voi kertoa menehtyneen ikää, sukupuolta tai kuinka monta päivää rokotuksen jälkeen aivolaskimotukos havaittiin.

– Emme pysty valitettavasti kertomaan tietosuojan vuoksi enempää, kun kyseessä on yksittäistapaus, Mäkijärvi sanoi Ilta-Sanomille.

AstraZenecan koronavirusrokotteeseen on havaittu liittyvän hyvin harvinainen aivojen sinustromboosi- eli kallonsisäisten laskimoiden ja laskimosinusten tukosriski, johon liittyy myös verihiutaleiden vähyys. Syy-seurausyhteyden on vahvistanut Euroopan lääkevirasto EMA.

Aivolaskimotukoksen ilmaantuvuus AstraZenecan rokotteen saaneilla on Euroopassa ollut noin yksi per satatuhatta rokotettua, kertoo Ilta-Sanomat.

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä (KRAR) pohtii tiistaina AstraZenecan koronarokotteen mahdollisia jatkotoimia.

Suomessa AstraZenecan rokotteella rokotetaan tällä haavaa vain yli 65-vuotiaita.