Koronan vasta-ainetestit eivät tule loppumaan rokotteiden myötä, sanovat tamperelaiset lääkäriasemat – yksityisellä sektorilla uskotaan, että seuraavaksi aletaan mitata rokotteiden tehoa

Terveys: Vasta-ainetestit tulevat yleistymään koronarokotuksen tehon mittaamisessa, arvioivat yksityiset lääkäriasemat Tampereella.

Riina Haapala

Koronan vasta-ainetestejä on tehty Tampereella melko vähän. Yksityiset lääkäriasemat arvioivat, että vasta-ainetestejä käytetään jatkossa jo sairastetun taudin toteamisen lisäksi muun muassa matkustamista ja koronarokotteen rokotusvasteen selvittämistä varten.

Tamperelaisella Johanneksen klinikalla on otettu vasta-ainetestejä viime vuoden puolelta lähtien, mutta testimäärät ovat hyvin pieniä. Erikoislääkäri ja klinikan toimitusjohtaja Jukka Heinijoki sanoo, että testistä ei ole erityisemmin hyötyä, jos rokotteen on jo saanut. Rokotevuoroaan odottavia testi voi kuitenkin hyödyttää.

– Kun korona-aika alkoi, testeihin eivät päässeet kuin harvat ja iso osa jäi testaamatta, Heinijoki sanoo.

Vasta-aineiden kehittyminen vaatii Heinijoen mukaan noin kolme viikkoa. Heinijoen mukaan vasta-ainetestistä voikin olla hyötyä, jos koronaa ei ole todettu, mutta on outoja oireita tai epäilee sairastaneensa koronan aiemmin.

– Osalla oireet tulevat ja häipyvät nopsasti, mutta saattavat palata muutaman päivän tai viikon päästä. Yskää, vilutusta, hikoilua, uupumusta, hengitystieoireita. Sellaista, että ajatus ei kulje kuten pitäisi. Nämä ovat oireita, jotka liittyvät pitkittyneeseen tulehdukseen, Heinijoki sanoo.

– Näissä tilanteissa vasta-ainetesti on ihan hyvä, jos ei ole todettu koronaa.

Heinijoki arvelee, että vasta-ainetesti voi hyödyttää myös matkustaessa, jos rokotusta ei ole vielä saanut. Heinijoki ei kuitenkaan suosittele jättämään rokotetta ottamatta vasta-ainetestiin vedoten.

– Vaikka vasta-ainetesti olisi positiivinen, koronatauti on sellainen, jota ei tunneta vielä riittävän hyvin. Ei tiedetä, millaisen suojan ihmisen siitä saa eikä sitä, kuinka kauan vasta-aineet kestävät. Akuutissa vaiheessa koronatesti on pääasiallinen testi.

Pihlajalinna aloitti vasta-ainetestien tekemisen huhtikuussa 2020. Yhtiö ei kerro kaupunkikohtaisia lukuja, mutta konsernitasolla niitä on tehty vuoden aikana muutamia satoja.

Pihlajalinnan Pirkanmaan aluejohtaja Sanna Poikonen kertoo, että testiin hakeudutaan, kun halutaan tietää, onko sairastanut koronan oireettomana tai onko koronarokotus saanut aikaan vasta-ainetuotantoa.

– Tähän mennessä vasta-ainetestejä on tehty vähäisiä määriä, mutta voi olla, että jatkossa niiden käyttö tulee lisääntymään näistä syistä tai matkustamiseen liittyvänä todisteena, Poikonen sanoo.

Mehiläisen laboratoriosektorin johtaja Kristina Hotakainen kertoo, että vasta-ainetestejä on tehty Tampereella kuukausitasolla kymmenkunta. Vasta-ainetestejä ei oteta akuutin taudin toteamiseksi. THL ei myöskään suosittele, että testejä tehtäisiin yksittäisen henkilön aiemmin sairastetun taudin osoittamiseksi.

– Tästä syystä testien käyttö on lääkärikeskuksissamme hyvin vähäistä ja rajoittuu todennäköisesti erityistapauksiin, joissa lääkärin arvion perusteella tutkimuksesta on hyötyä pitkittyneiden ja epäselvien oireiden selvittelyyn, Hotakainen sanoo.

Hotakainen kuitenkin arvioi, että vasta-ainetesteistä ei tullut luopumaan rokotusten myötä – päinvastoin.

– Tulevaisuudessa uskon, että rokotusvastetta mittaavat vasta-ainetestit yleistyvät, Hotakainen arvelee.

Rokotusvastetta mitataan kuitenkin eri testillä. Hotakainen kertoo, että nykyinen testi osoittaa vain luonnollisen tartunnan seurauksena syntynyttä vasta-aineenmuodostusta.

Testit

Vasta-ainetesti

Verinäytteestä tehtävällä vasta-ainetestillä voidaan osoittaa esiintyykö henkilöllä vasta-aineita uutta koronavirusta vastaan ja onko henkilö aiemmin sairastanut covid-19 taudin. Vasta-aineita muodostuu kun henkilö on sairastanut covid-19 taudin. Testi näyttää positiivisen tuloksen vasta kun infektio on jatkunut pidempään tai kun henkilö on siitä jo parantunut.

Vasta-aineiden muodostuminen tartunnan jälkeen vie vähintään 2-3 viikkoa. Testi ei sovellu akuutin infektion toteamiseen.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Kommentoi

Mainos: Pirkanmaan Osuuskauppa

Kuka olet ilman titteliäsi? Ihmisten työpaikan mallit kertovat

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut