Mikä oli Tampereella syntyneiden poikien suosituin etunimi 1970–80-luvuilla? Milloin oli Lauran valtakausi syntyneiden tyttöjen kohdalla? – Katso löytyykö oma nimesi Tampereen etunimitilastoista

Teemu Nurmi

Arvaatko, mikä oli suosituin pojalle annettu etunimi Tampereella vuonna 1969? Tai suosituin tytölle annettu etunimi vuonna 1999?

Oikeat vastaukset ovat Mika ja Julia. Tiedot selviävät Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämästä väestötietojärjestelmästä, jonka kuntakohtainen tilasto kattaa vuodet 1969-2018.

Nimen Mika sai Tampereella 52 vuotta sitten 94 poikaa. Mikat hallitsivat tilastoa vuoteen 1972, jonka jälkeen Jani oli suosituin pojannimi kolme seuraavaa vuotta.

Siitä eteenpäin aina vuoteen 1995 asti lista on poikien kohdalla yksipuolista luettavaa. Mikko oli Tampereen ykkönen vuosina 1976-1983, 1986, 1989-90 ja 1993 ja Ville vuosina 1985, 1987-88, 1991-92 ja 1994-95. Välissä suosituimpia olivat vain Antti (1984) ja Teemu (1991).

Sittemmin poikien nimien suosituimmuus on ollut vaihtelevaa Tampereella. Aleksi on ollut suosituin kuutena vuotena. 2010-luvun suursuosikki on Leo.

Tyttöjen nimien antajat käyttivät enemmän mielikuvitusta vuosien 1969-2018 välillä. Vuoteen 1988 mennessä useammin kuin kerran Tampereen ykkönen oli Sari, Minna, Katja, Johanna, Heidi, Sanna ja Jenni. Lauran "valtakausi" alkoi 1989 ja kesti vuoteen 1995 saakka.

Viimeisen vajaan 25 vuoden aikana suosituimpia ovat olleet Emma (6 vuotena), Sofia (5), Ella (4), Emilia (3), Julia (2), Roosa (2), Elli, Sara, Aino, Venla ja Jenni. Muutamana vuonna ykköstila on jaettu.

Aino ja Leo olivat vuonna 2020 syntyneiden lasten suosituimmat ensimmäiset etunimet koko maassa.

Ainon jälkeen suosituimmat tyttöjen ensimmäiset etunimet olivat Olivia, Sofia, Pihla ja Aada. Pojille useimmin annetut etunimet Leon jälkeen olivat Eino, Oliver, Elias ja Onni.

Kommentoi

Mainos: OVV Asuntopalvelut

Asuntokauppaa kotisohvalta käsin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut