Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pirkanmaan kansanedustajat: Ammattikesäteatterit mukaan tapahtumatakuuseen – "Rajoitukset rajaavat elinkeinovapautta ja on tärkeää, että julkinen valta korvaa aiheutuneita taloudellisia vahinkoja "

Pirkanmaan kansanedustajat haluavat, että ammattikesäteatterit pitää ottaa mukaan tapahtumatakuuseen.

Kansanedustajien mukaan kesäteatterit ovat tärkeä osa Suomen kulttuuritarjontaa ja ne myös työllistävät sekä mahdollistavat useita liitännäiselinkeinoja. Ammattikesäteattereiden jättäminen tapahtumatakuun ulkopuolelle olisi niille kova isku.

– Teatterit joutuvat tekemään päätöksensä kesäkauden valmistelujen jatkamisesta tai pysäyttämisestä viimeistään huhtikuun puolivälissä. Tieto tapahtumatakuusta mahdollistaisi valmistelujen jatkamisen. Tapahtumatakuulla voidaan varmistaa tulevan kesäkauden tapahtumien järjestämisen aktivoituminen, todetaan Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan tiedotteessa,

Suomessa toimivat parikymmentä ilman opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuutta toimivaa ammattikesäteatteria täyttävät tapahtumatakuun kriteerit. Pirkanmaalla toimivia ammattikesäteattereita ovat muun muassa Pyynikin kesäteatteri, Viikinsaaren kesäteatteri, Tampereen Komediateatterin kesäteatteri ja Suomen Kesäteatteri. Ne työllistävät kesäkaudella suoraan noin 200 henkilöä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja valtiovarainministeriö valmistelevat yhteistyössä tapahtumatakuuta tapahtuma-alan toimijoille. Sen puitteissa korvattaisiin tappioita, jos tapahtumien toteutukset peruuntuvat kokoontumisrajoitusten vuoksi.

– Rajoitukset rajaavat elinkeinovapautta ja on tärkeää, että julkinen valta korvaa aiheutuneita taloudellisia vahinkoja ammattikesäteatteritoiminnan ja jatkuvan tapahtumatoiminnan osalta. Ohjeistusten ja rajoitusten puitteissa on tärkeää mahdollistaa tapahtumien terveysturvallinen järjestäminen, muistuttavat kansanedustajat

Pirkanmaan kansanedustajat ovat viestineet asiasta elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.)