Heikot jäät ovat riski myös koirille, tilastojen mukaan suurin osa koirien hukkumistapauksista tapahtuu talviaikana, kun jää ei olekaan niin kestävää kuin miltä se näyttää, kerrotaan Agria Eläinvakuutuksen tiedotteessa.
Varmin tapa välttyä jäihin putoamisen ja hukkumisen vaaralta on pitää koira aina kytkettynä, kun liikkuu jäällä tai rannalla. Lisäksi kannattaa harjoitella käskyä kuten ”tänne!” eri tilanteissa, jotta koira tulee varmasti luokse kaikenlaisissa tilanteissa.
Agrian vahinkotilastojen mukaan suurin osa koirien hukkumistapauksista sattuu tammi–maaliskuussa. Talvisin hukkumistapauksia on kaksin- tai jopa kolminkertainen määrä verrattuna kesäkauteen. Talvella jäihin tippunut koira on myös huomattavasti vaikeampi pelastaa kuin kesäkaudella veteen tippunut tai liian kauas uinut koira.
Koira ei osaa arvioida onko jää tarpeeksi kestävää ja saattaa innostuksissaan juosta jäälle – myös omistajan estelyistä huolimatta. Jää saattaa kestää juoksevan koiran painon hetkellisesti, mutta koiran pysähdyttyä koiran paino voikin olla liikaa ja jää pettää alta. Jään paksuus voi myös vaihdella eli koira voi pudota jäihin juostuaan alueelle, jossa jää ei olekaan yhtä paksua.
Jos koira juoksee heikoille jäille, ei pidä juosta koiran perään. Koiran apuun juokseminen tulee monelle koiranomistajalle luonnollisena ensireaktiona, mutta vaikka jää kestäisi koiran painoa, se ei todennäköisesti tule kestämään molempien painoa eli koiran jahtaaminen jäällä voi tehdä tilanteesta vaarallisen molemmille.
Tilanteessa kannattaa pyrkiä pysymään mahdollisimman rauhallisena ja yritä houkutella koira äkkiä pois jään päältä esimerkiksi herkun tai lelun avulla. Mikäli koira ei ole helposti autettavissa, tulee aina soittaa ensin hätänumeroon ja seurata saatuja ohjeita.
Kun koira saadaan kuivalle maalle, kuivaa koira huolellisesti ja edistä verenkiertoa hieromalla koiraa. Koiraa voi lämmittää esimerkiksi kietomalla lämpimän pyyhkeen tai vilttejä koiran ympärille. Ruumiinlämpötila normalisoituu yleensä vuorokauden kuluessa.
Jos koira on ollut jäisessä vedessä pitkään tai sen vointi on heikko, kannattaa ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.