Bussilla menijät huomio! Maanantaina isoja muutoksia bussireitteihin ja pysäkeihin keskustassa – Pysäkeille jo ratikka-ajan nimet

Bussit ovat kiertäneet Aleksanterinkadun kautta Hatanpään valtatien remontin aikana. Joonas Alanne/Tamperelaisen arkisto
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Bussiliikenne Hämeenkadulta etelään linja-autoaseman suuntaan palaa Hatanpään valtatielle pääsiäismaanantaina 5. huhtikuuta. Samalla bussien kiertoreitti Aleksanterinkadun kautta jää pois käytöstä.

Raitiotietöiden vuoksi bussiliikenne etelään on ollut kiertoreitillä Aleksanterinkadun kautta viime vuoden tammikuusta lähtien.

Bussipysäkit Hatanpään valtatietä etelän suuntaan mentäessä sijaitsevat Koskipuistossa ja Ratinan edustalla. Ratinan edustalta bussipysäkki siirretään lopulliselle paikalleen linja-autoaseman kohdalle kesäkuun alussa. Hatanpään valtatietä Hämeenkadun suuntaan ajettaessa bussipysäkit sijaitsevat Poliisitalon kohdalla sekä Koskipuistossa.

Poliisitalon edustalta pysäkki siirtyy lopulliselle paikalleen Sorin aukion raitiopysäkin kohdalle elokuussa raitioliikenteen alkaessa. Aleksanterinkadun kiertoreitin bussipysäkki jää pois käytöstä maanantaina 5. huhtikuuta ja kohdalle tullaan palauttamaan pysäköintiruutuja. Myös bussiliikenne Suvantokadulla päättyy ja alkaa uudelleen jälleen elokuussa raitioliikenteen ja uuden bussilinjaston käynnistyessä.

Keskustan pysäkkialueet päivitetään ratikka-aikaan huhtikuussa. Ratikkapysäkit saavat kirjaintunnisteet A ja B Keskustorilla, Koskipuistossa, rautatieasemalla ja Sorin aukiolla. Ratikkapysäkeiltä A matkustetaan länteen (keskustaa kohti) ja ratikkapysäkeiltä pysäkeiltä B itään (Hervantaan tai Kaupin kampukselle).

Bussipysäkeille jää käyttöön Keskustorilla kirjaimet C-M, Koskipuistossa ja Sorin aukiolla C ja D sekä rautatieasemalla C-F. Uudet kirjaintunnisteet näkyvät aikataulupalveluissa jo keväällä, mutta pysäkkikilpiin ne vaihdetaan viimeistään kesän aikana. Pysäkkien sijaintiin kohdistuva numerotunniste ei muutu. Esimerkiksi nykyinen pysäkki Keskustori L (0002) on jatkossa Keskustori G (0002).

Linjat 1, 2, 4, 5, 6, 9, 10, 11, 12, 21, 25, 26, 27, 31, 33Y ja 50 palaavat Hatanpään valtatielle ja Koskipuiston pysäkeille kummassakin ajosuunnassa 5. huhtikuuta. Koskipuiston etelän suuntainen pysäkki on ollut raitiotietyömaan vuoksi suljettuna ja bussit ovat kiertäneet Hatanpään valtatielle vuoden 2020 alusta Aleksanterinkadun kautta.

Samalla Sorin aukion lähtö- ja pääteasemat Suvantokadulla poistuvat käytöstä. Linjan 1 lähtö- ja pääteasema palautetaan Koskipuistoon ja linjojen 4 ja 9 asemat Keskustorille. Linjan 1 reitti Koskipuistosta Vatialaan kulkee Hämeenkatua.

Linjojen 1, 4 ja 9 aikataulut muuttuvat maanantaina 5. huhtikuuta, kun lähtö- ja pääteasemat siirtyvät Koskipuistoon ja Keskustorille. Samalla linjan 24 palvelu lopetetaan kokonaan säästösyistä. Linjan 35 palvelua supistetaan merkittävästi ja linjalta 42 lopetetaan joitakin vuoroja. Linjoille 90, 91 ja 92 lisätään vuoroja viikonloppuihin. Aikataulut voi tarkistaa

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut