Potilasvahingoista tehtyjen ilmoitusten määrä väheni viime vuonna. Vähenemiseen vaikutti erityisesti keväällä kiireettömän hoidon alasajo.
Potilasvakuutuskeskukselle (PVK) tehtiin viime vuonna potilasvahingoista 8 390 ilmoitusta, mikä oli noin 13 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Korvausta sai noin joka kolmas. Koronaepidemia vaikutti ilmoitusmäärien laskuun muun muassa kiireettömän hoidon vastaanottokäyntien ja toimenpiteiden vähentymisen vuoksi.
Potilaat myös peruivat itse varaamiaan aikoja, eivätkä hakeutuneet hoitoon yhtä aktiivisesti kuin aiemmin.
– Mitä enemmän hoitokäyntejä on, sitä suurempi on todennäköisyys, että välillä tapahtuu potilasvahinkoja. Joten kun hoitokäynnit ja -toimenpiteet keväällä vähenivät, vähenivät samalla myös vahinkoilmoitukset, PVK:n johtaja Minna Plit-Turunen kertoo tiedotteessa.
Korvattavat vahingot liittyivät useimmiten leikkaus- ja anestesiatoimenpiteisiin, joiden yhteydessä sattuneita vahinkoja korvattiin 996. Näistä vajaa puolet liittyi tuki- ja liikuntaelinten leikkauksiin.
Korvattava potilasvahinko sattuu useimmiten lonkan ja polven tekonivelleikkausten ja hermojuuren vapautusleikkausten yhteydessä. Näitä tehdään vuosittain paljon, joten korvattavia vahinkojakin tapahtuu enemmän kuin harvinaisemmissa leikkauksissa.
Hammashoidossa sattuneita vahinkoja korvattiin yhteensä 269. Näistä 110 sattui juurihoidon yhteydessä ja 79 hammasproteettisen hoidon yhteydessä.
Koronaan liittyviä ilmoituksia tehtiin Potilasvakuutuskeskukselle joitakin kymmeniä. Näiden korvauskäsittely on osin vielä kesken.
Selkeimmin koronavirukseen liittyivät ilmoitukset, joissa potilas oli saanut koronaviruksen osastohoidossa ja pahimmillaan menehtynyt viruksen aiheuttamaan covid-19 -tautiin.
Lisäksi ilmoitukset koskivat muun muassa diagnoosin ja hoidon viivästymistä, sovitun toimenpide- tai vastaanottoajan perumista tai siirtymistä tai hoidon pitkittymistä koronavirustilanteen vuoksi.
– Koronavirukseen liittyvistä ilmoituksista ei ole vielä tehty tilastollista analyysia, joten niitä voidaan kuvailla vain yleisellä tasolla, PVK:n korvauspäällikkö Elina Muukkonen toteaa.
Reilu neljännes viime vuoden ratkaistuista tapauksista johti korvausten maksamiseen. Hakijoista noin joka kolmas sai korvausta vähintään yhdestä ilmoittamastaan vahingosta.
Korvauksia potilasvakuutuksesta maksettiin viime vuonna 32,8 miljoonaa euroa ja potilasvakuutusjärjestelmästä aiheutuneet kustannukset olivat kaikkiaan yli 45 miljoonaa euroa.
– Potilasvakuutuksesta maksetut korvaukset ovat vain osa kokonaiskuvaa. Terveydenhuollolle ja yhteiskunnalle potilasvahingoista aiheutuvat kustannukset ovat todellisuudessa vielä suurempia, puhumattakaan potilaille aiheutuneesta inhimillisestä kärsimyksestä, Plit-Turunen toteaa.
Hän arvelee, että ilmoitukset potilasvahingoista lisääntyvät jälleen, kun terveydenhuollon tilanne normalisoituu.