Popedalta tulee uusia biisejä kesällä ja Uros Live odottaa bändiä joulukuussa – "Jätkillä oli hurja into päällä päästä soittamaan livenä ihmisille"

Popedassa musisoivat Pate Kivinen (vas.), Costello Hautamäki, Pate Mustajärvi, Jyrki Melartin ja Lacu Lahtinen. Miikka Varila

Teemu Nurmi

Mikä muukaan bändi voisi olla Uros Live ensimmäinen esiintyjä kuin Popeda. Tampereen rokkikukot korkkaavat kaupungin jättiareenan 16. joulukuuta, jolloin esiintymispaikka on aivan uunituore.

Popedan konsertti on osa yhtyeen loppuvuoden 2021 Voitto kaikesta -areenakonserttikiertuetta. Yleisölle tarjoillaan hittikavalkadi yhtyeen yli 40-vuotiselta uralta.

Bändin laulaja Pate Mustajärvi paljastaa samalla Tamperelaiselle toisenkin uutisen: Popedalta ilmestyy kesällä tai viimeistään syksyllä pari uutta kitaristi Costello Hautamäen säveltämää biisiä, joihin Mustajärvi parhaillaan kirjoittaa sanoja.

Toinen uusista kappaleista on nimeltään Voitto kaikesta, siis saman niminen kuin konserttikiertue.

– Nimi viittaa vallitsevaan tilanteeseen ja uskoon siihen, että syksyllä kaikki on toisin. Olemme silloin ottaneet niskalenkin pandemiasta ja elämä palaa normaaliin uomiin, Pate Mustajärvi sanoo muistuttaen, että se vaatii kaikilta ihmisiltä kärsivällisyyttä noudattaa turvallisuusohjeita.

– Käytä maskia, pese käsiä, älä pärski toista päin pläsiä, mies linjaa sloganinsa.

 Käytä maskia, pese käsiä, älä pärski toista päin pläsiä.

Popeda on tehnyt olosuhteista johtuen viimeisen vuoden aikana vain muutaman live-keikan, joista osan striimattuna ilman yleisöä. Odotus keikoille pääsemisestä on luonnollisesti valtava.

– Kokoonnuimme taannoin Tullikamarille ottamaan uudet pressikuvat. Jätkillä oli hurja into päällä päästä soittamaan livenä ihmisille. Kaikilla on ikävä lavoja, Mustajärvi kertoo.

Riskiryhmään kuuluva laulaja on jo saanut ensimmäisen koronarokotteen ja toisen toukokuussa. Kun bändin muutkin jäsenet ovat pistoksensa saaneet, voi poppoo palata treenikämpälle virittäytymään tulevaan.

– Onhan meillä lukuisia festarikeikkoja buukattuna kesäkuulle ja vielä enemmän heinäkuulle, mutta olen niiden suhteen aika skeptinen, Mustajärvi pohtii.

Häneltä siirtyi tältä keväältä Tämä(kin) tarina on tosi -soolokiertueen 31 konserttia vuoden 2022 keväälle. Mies on kuitenkin julkaissut loppusyksystä alkaen kolme sinkkua videoineen ja keväällä tulee vielä duettokappale ulos.

Popeda ruokkii joulukuista keikkaodotusta julkaisemalla Youtube-kanavalleen tunnelmia 40-vuotiskonsertistaan Tampereen Ratinan stadionilta elokuulta 2018.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut