Huumekauppa keskittyy nyt nettiin – "Hallitsemisessa tarvitaan apua kaikilta viranomaisilta"

Poliisi: Viranomaiset tiedostavat asian, mutta selvittäminen on hankalaa.

Tullin haaviin jäi viime vuonna muun muassa tämä erä huumeita. Takavarikon taustalta löytyi suomalainen liikemies, joka operoi internetin kautta miljoonaluokan huumebisnestä. Tulli
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Syyttäjä vaatii tamperelaismiehelle vankeusrangaistusta kuudesta päihderikoksesta. Listalla on useampi huumausainerikos sekä dopingrikos.

Rikokset alkoivat kesäkuussa 2015, jolloin mies tilasi Silkkitie-verkkopalvelusta oksikodonia sisältävän tabletin sekä fentanyylinenäsumutepullon. Samana vuonna ostokset laajenivat heroiiniin, kristallihuumeeseen sekä amfetamiiniin, jota mies tilasi myös tahnana.

Oheinen, Tamperelaisen lokakuussa 2020 julkaisema uutinen on varsin tyypillinen esimerkki siitä, miten huumekauppaa tehdään nykyisin internetissä. Vastaavanlaisia oikeuskäsittelyjä on ollut syksyn 2020 aikana Pirkanmaan käräjäoikeudessa jopa merkittävä määrä.

Esimerkkitapauksessa toiminta jatkui vuosien ajan ennen kuin viranomaiset pääsivät jyvälle siitä, mitä tapahtuu.

Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Pasi Nieminen sanoo, että huumekauppa on siirtynyt kaduilta yhä enemmän verkkomaailmaan.

– Tällainen tuntuma itselläni on. Sellaista tilastointia ei tehdä, onko tietty rikos tehty internetin kautta vai ei, Nieminen kertoo.

Apua tarvitaan kaikilta viranomaisilta, ei vain poliisilta.

Huumausainerikosten määrä kasvoi vuonna 2020 edellisestä vuodesta 13,7 prosenttia. Huomattavaa kasvua oli törkeiden huumausainerikosten puolella – kasvua oli 19,1 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.

Alan ihmisille ovat tuttuja paitsi jo edesmennyt Silkkitie ja Tor-verkko kokonaisuudessaan, myös Darkweb. Poliisilla on keinonsa seurata sitä, mitä verkossa tapahtuu, mutta siinä on omat haasteensa.

– Poliisilla on omat tutkijansa, jotka seuraavat verkossa tehtävää kauppaa. Suuremmissa tutkinnoissa myös kenttätutkinnan puolelta otetaan tutkijoita, mikäli tutkinnan laajuus sitä vaatii, Nieminen sanoo.

Viranomaisen näkökulmasta kyse on keskeisesti siitä, että pitää löytää konkreettinen aine jotta asiasta voi aloittaa tutkinnan. Paljon jää haaviin, mutta ei välttämättä kaikkea verkossa tapahtuvaa ostaa ja myyntiä.

– Yksityiskohtaisesti en halua avata poliisin käyttämiä tutkinnallisia keinoja sen enempää, Nieminen huomauttaa.

Myös muilla viranomaisilla on keinonsa puuttua huumekaupan toimintaan. Tulli tiedotti maanantaina, että se on sulkenut viime vuonna huomattavan määrän Tor-verkossa operoineita laittomia kauppapaikkoja. Näihin kuuluu muun muassa Silkkitie.

Siitäkin on puhuttu, onko poliisilla riittävästi voimavaroja seurata huumausaineiden kauppaa. Nieminen ei halua kommentoida tätä aspektia, mutta huomauttaa että Pirkanmaankin alueella on kasvavassa määrin rikoksia, joihin huumausaineet kytkeytyvät ja ne eivät ole pelkkään kaupantekoon tai käyttöön liittyviä rikoksia.

– Jatkuvasti tulee meidänkin toimialueellamme vastaan raakoja väkivallantekoja, joissa motiivina ovat päihteet. Ryöstöjä, joita tehdään jotta saadaan rahaa ostaa huumausaineita.

Nieminen sanoo, että viranomaiset eivät ole luopuneet toivosta saada huumausainerikollisuutta aisoihin. Sotaa ei ole hänen mukaansa hävitty, mutta vaarana on se että viranomaiset alkavat jäädä rikollisista jälkeen entistä enemmän.

– Tässä on kyse erittäin laajasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, josta aiheutuu hyvin moninaisia ongelmia. Sen hallitsemisessa tarvitaan apua kaikilta viranomaisilta, ei ainoastaan poliisilta.

Näin kommentoi Tulli

Tulli tiedotti maanantaina tehneensä vuoden 2020 aikana merkittäviä ratkaisuja huumausaineiden verkkokaupan suitsimiseksi. Samalla myös tullirikosten määrä laski alimmilleen viiteen vuoteen.

– Ensinnäkin Tulli onnistui paljastamaan ja sulkemaan merkittävän määrän TOR-verkossa toimivia laittomia kauppapaikkoja, kuten Sipulimarketin ja Silkkitien. Kun nämä suuret laittomat kauppapaikat suljettiin, suoraan kuluttajaostajille toimitettavien pienten huumelähetysten määrä väheni merkittävästi, kommentoi Tullin rikostorjunnan päällikkö Sami Rakshit tiedotteessa.

Töitä riittää kuitenkin edelleen. Tullin tilastojen mukaan huumausaineista marihuanan, ekstaasin, amfetamiinin sekä huumelääkkeiden maahantuonti kasvoi.

– Vuonna 2020 takavarikoidun amfetamiinin määrä nousi koronarajoituksista huolimatta 42,4 kiloon. Kasvu selittyy yhdellä suurella takavarikolla, Rakshit kertoo.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut