Pirkanmaan pelastuslaitos osallistuu suureen paikallispuolustusharjoitukseen – tiistaina harjoitus Tampereen Hippostalolla

Pirkanmaan pelastuslaitos on mukana viranomaisten yhteistoimintaharjoituksessa Tampereella. Joonas Alanne
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Pirkanmaan pelastuslaitos osallistuu tiistaina viranomaisten yhteistoimintaharjoitukseen Hippostalolla. Harjoitus on osa Panssariprikaatin johtamaa Pirkanmaa 21-paikallispuolustusharjoitusta, joka alkoi viikonloppuna maakunnassa.

Harjoitusjoukkoja näkyy perjantaihin asti paitsi Hippostalolla, myös Tesoman ja Hervannan alueilla sekä Pirkkalan seudulla. Harjoitukseen osallistuu henkilökuntaa ja varusmiehiä Panssariprikaatista ja sekä reserviläisiä Panssariprikaatin toiminta-alueelta.

Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 820 henkilöä.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että harjoitus pystytään toteuttamaan turvallisesti vallitsevasta koronatilanteesta huolimattakin.

– Pelastuslaitoksen harjoitukset toteutetaan aina työ- ja terveysturvallisuus edellä. Voimassa olevia koronaohjeita ja suosituksia noudatetaan niin arjessa kuin harjoitusten aikana. Harjoitukset ajoitetaan ja osallistujat varustetaan porrastetusti, eivätkä osastot ole missään vaiheessa harjoitusta kosketuksissa toistensa kanssa, vaan muodostavat oman niin sanotun toimintakuplansa, kertoo pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Teemu-Taavetti Toivonen.

Kommentoi

Mainos: OVV Asuntopalvelut

Asuntokauppaa kotisohvalta käsin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut