Kikka-elokuvan kuvaukset alkoivat Tampereella – kuka esittää Junnu Vainiota? Katso tästä näyttelijäkaarti

Sara Melleri esittää Kikan roolia. Marica Rosengård
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tampereella on aloitettu Kikka-elokuvan kuvaukset. Pääosassa Kikkana nähdään näyttelijä Sara Melleri.

Nyt myös muita nimiä on tuotu esille. Muissa rooleissa nähdään uusia kasvoja ja tuttuja nimiä: Kikan ystävää Paulaa esittää Elena Leeve, Kikan miestä Henkkaa Jakob Öhrman, Ile Vainiota Tampereella nyt tiiviisti nähtävä Aku Hirviniemi, Junnu Vainiota Martti Suosalo ja levyfirman pomoa Kai Vaine. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Samuli Niittymäki, Tuomo Prättälä, Sanna-Kaisa Palo, Rea Mauranen ja Ville Tiihonen.

Pitkälti tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa kosmetiikkamyyjä Kirsi Viilonen haaveilee tähtiartistin urasta. Kun Kirsi tutustuu DJ ja radiotoimittaja Paulaan, päättää hän antautua kokonaan laulajaunelmalleen. Miesvaltaisen musiikkimaailman irvailusta huolimatta Paula tunnistaa Kirsissä tähden ainekset ja yhdessä he hankkivat hänellä levytyssopimuksen.

Esiintyjän ura lähtee jyrkkään nousukiitoon, kun hänen nänninsä vilahtaa tahattomasti Jukebox-ohjelmassa. Kikasta tulee välittömästi koko maan tuntema julkkis ja yksi Suomen myydyimmistä naisartisteista. Tästä lähtökohdasta alkaa elokuvan tarina.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut