Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Olemme todella pahoillamme tapahtuneesta" – turvapaikanhakijaa syrjittiin työhönotossa

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on edistänyt sovintoa tapauksessa, jossa turvapaikanhakijaa syrjittiin rekrytoinnissa. Työnantaja on maksanut syrjitylle henkilölle 7 500 euron hyvityksen syrjinnästä ja sitoutuu pyrkimykseen rekrytoida työnhakija, joka on ilmaissut olevansa edelleen kiinnostunut työskentelemään yhtiössä.

Työnhakijalle tarjottiin paikkaa Compass Group Finlandin lounasravintolasta. Myöhemmin hänelle kuitenkin ilmoitettiin, ettei ravintola sittenkään voi palkata häntä, koska rekrytoitavalla ei turvapaikanhakijana ole oleskelulupaa. Työnhakijalla oli kuitenkin ulkomaalaislain mukainen oikeus tehdä töitä Suomessa turvapaikanhakijana, kerrotaan yhdenvertaisuusvaltuutetun tiedotteessa.

Työnhakija otti yhteyttä yhdenvertaisuusvaltuutettuun, joka siirsi tapauksen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueeseen arvioitavaksi. Työsuojeluviranomainen totesi, että turvapaikanhakijan asema on katsottava tapauksessa yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetuksi syrjintäperusteeksi. Työnantaja ei ollut palkannut työnhakijaa, koska hän on turvapaikanhakija.

– Tämä tapaus osoittaa, että turvapaikanhakijat kohtaavat lukuisia esteitä työnhaussa. Työnteko-oikeuden laajentaminen ja yksinkertaistaminen helpottaisivat turvapaikanhakijoiden palkkaamista, mutta ongelmana ovat myös ennakkoluulot ja syrjintä, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman toteaa tiedotteessa.

– Olemme todella pahoillamme tapahtuneesta. Tapahtuneen taustalla oli väärinkäsitys liittyen turvapaikanhakijoiden työllistämisen edellytyksiin. Olemme vastuullinen yritys emmekä missään tapauksessa hyväksy syrjintää työntekijöiden alkuperän, kansalaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Olemme työllistäneet useita kymmeniä turvapaikanhakijoita ja työllistämme jatkuvasti satoja eri statuksella olevia maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, henkilöstöjohtaja Anu Takanen Compass Group Finlandista toteaa.

– Tapahtunut osoittaa, että muuttuvat ja monimutkaiset säännökset liittyen turvapaikan-hakijoiden työllistämiseen on tärkeää saada selkeiksi, jotta työllistäminen on yrityksille mahdollisimman helppoa, Takanen lisää.

Compass Group sitoutuu vastaisuudessa noudattamaan yhdenvertaisuuslain syrjintäkieltoa palvelun tarjoajana ja työnantajana sekä kiinnittämään erityistä huomiota rekrytointikäytäntöjensä yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen. Yhtiö myös sitoutuu kouluttamaan henkilöstöään yhdenvertaisuudesta, erityisesti rekrytoinneista vastaavia henkilöitä ja esihenkilöitä yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja syrjinnän ehkäisemiseksi, kerrotaan tiedotteessa.