Ladojen talvitapaaminen peruttiin, mutta se ei haittaa Pasi Collanderia – ylöjärveläismies on omistanut vain Ladoja ja siihen on monta hyvää syytä

Pasi Collander poseerasi Lada Prioransa kanssa Kangasalan Mobilian pihalla. Auton väri on oikeasti tummanvihreä vaikka vaikuttaa mustalta. Teemu Nurmi

Teemu Nurmi

Kummeli-ryhmän televisiosarjan kuuluisassa sketsissä Ladojen kokoontumisajoon saapuu vain kaksi miestä autoineen. Aito Ladojen talvitapaaminen ja vuosikokous kerää paikalle vuosittain kymmeniä Ladoja, niiden omistajia ja legendaarisesta automallista kiinnostuneita ihmisiä.

Tapaaminen kyllä järjestetään lähellä Kummeli-sketsin kuvauspaikkaa Kangasalan Mobilian pysäköintialueella ja muutaman saman tavan Lada Kerho on tapahtumaansa omaksunut sketsistä.

– Me paistamme aina makkaraa ja olemme palkinneet erään aktiivisen jäsenemme kumiveneellä kerhon 10-vuotisjuhlassa ja uudelleen 20-vuotisjuhlassa. Se on myös totta, että talvitapaaminen katkaisee kevään aika mukavasti, Lada Kerhon ylöjärveläinen jäsen Pasi Collander kertoo.

Hän on osallistunut jokaiseen vuodesta 1997 järjestettyyn talvitapaamiseen, mutta perinteeseen tulee nyt katkos, kun 28. helmikuuta pidettäväksi suunniteltu tapahtuma peruuntuu koronan takia. Kerho saa järjestettyä keväällä vain vuosikokouksensa osittain etänä 10. huhtikuuta.

Lada Kerhon verkkosivulla lukee, että "kerhon jäsenten ei tarvitse omistaa Ladaa – riittää, että tuntee ajavansa Ladalla tai tuntee kiinnostusta Ladoja kohtaan". Collanderin ei tarvitse miettiä, täyttääkö hän jäsenyyden ehdot, sillä miehellä ei ole ollut muita autoja kuin Ladoja.

– Sain ajokortin vuonna 1984 ja olimme silloin isäni kanssa aikeissa hommata minulle ensimmäinen auto. Isän työkaverilla oli vuoden 1975 Lada 2101 myynnissä ja me ostimme sen pois. Ajattelin, että sama se mikä auto on käytössä, kunhan pääsee kulkemaan, Collander muistelee.

Olemme palkinneet erään aktiivisen jäsenemme kumiveneellä kerhon 10-vuotisjuhlassa ja uudelleen 20-vuotisjuhlassa.

Siitä se sitten lähti. Nyt hän omistaa elämänsä kuudennen, seitsemännen ja kahdeksannen Ladan. Yksi on poissa tieliikennekäytöstä, kahdella hän ajaa vuoroviikoin, jotta kumpikin pysyy kunnossa. Haastatteluun Collander tuli Lada Prioralla, joka on hänen suosimaansa mallia sedan.

– En ymmärrä, miksi autossa pitäisi olla takaikkuna, jossa on lasinpyyhkijä, Collander heittää.

Hänelle ja seitsemälle muulle suomalaiselle tulivat erilaiset tiet tutuiksi, kun porukka ajoi kolmella Ladalla Venäjän Vladivostokista, siis Venäjän kaukoidästä, Tyynenmeren rannalta, Vaalimaalle kesällä 2016. Kilometrejä kertyi noin 11000.

Ryhmällä oli kuukausi aikaa ajaa rajalta rajalle. Reitin varrella oli kohteita, joissa matkalaiset suunnittelevat jo etukäteen käyvänsä piipahtamassa, mutta oli myös varauduttava mahdollisiin ongelmiin matkalla.

Kaikki meni lopulta hyvin.

– Suomi on päästä päähän noin tuhat kilometriä, joten koska tämä reissu oli 11000 kilometriä, oli kaikki matkallakin 11 kertaa suurempaa. Kun ajoimme aroalueiden läpi, se oli kuin olisi ajanut Pohjanmaalla, mutta 11 kertaa suuremmalla Pohjanmaalla.

– Tie oli pääosin kaksikaistainen ja leveydeltään suomalainen maantie. Suorilla pääsi kyllä rekkojen ohi, jos ei ollut vastaantulijoita. Vuoristossa mutkaisuus ja mäkisyys estivät tehokkaasti ohitukset, koska tie oli vain normaalin levyinen, Pasi Collander kertoo.

Collander on pysynyt ja pysyy Lada-miehenä osin ehkä siksi, että mies tunnetaan jo sellaisena eikä mainetta kannata muuttaa, mutta oikeasti Collander ajaa Ladoilla, koska hän pitää niitä hänelle sopivina autoina.

– Tärkeä tekijä oli aikoinaan se, että Ladan sai 1980-90-lukujen taitteessa suhteellisen edullisesti, mutta vielä merkitsevämpää minulle oli ja on yhä se, että Ladassa on riittävän hyvä maavara. Olen maalta kotoisin ja tottunut siihen, että kaikki tiet eivät aina ole aurattuja, mutta Ladalla saa ajettua niitäkin.

– Olen halunnut pitää auton, jonka ajamisessa ei ole niin väliä, onko alla asfaltti, metsätie tai soratie, Collander perustelee.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut