Poliisi tutkii tamperelaisessa yläkoulussa tapahtunutta pahoinpitelyä – useat nuoret kuvanneet teon videolle puuttumatta tilanteeseen

Kuvituskuva Risto Aalto

Riina Haapala

Poliisi tutkii Tampereella yläkoulussa 25. helmikuuta aamupäivällä tapahtunutta tekoa pahoinpitelynä ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisenä.

Rikokseen on epäiltynä useita lapsia tai nuoria, joista yksi on toiminut varsinaisena pahoinpitelijänä. Poliisi on kuulustellut tai parhaillaan kuulustelee tapahtumassa paikalla olleita tai muita osallisia. Varsinaisen teon lisäksi myös avunannosta tai yllytyksestä rikokseen voidaan rikoslain nojalla rangaista.

Pahoinpitelystä on kuvattu videoita, joita on levitetty sosiaalisessa mediassa. Videota levittämällä ja jakamalla voi syyllistyä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.

– Älä siis jaa hallussasi olevaa videota eteenpäin, vaan poista puhelimeesi mahdollisesti ladattu video, poliisi muistuttaa tiedotteessa.

Poliisille ei tarvitse ilmoittaa puhelimeen jaetusta videosta, koska poliisi tutkii myös videon levittämistä käynnissä olevassa esitutkinnassa.

– Rikosta on seurannut useita nuoria, joista moni on kuvannut tekoa yrittämättä puuttua tapahtuneeseen, saati suojella uhria. Uhria loukkaavan pahoinpitelyn kuvaamisella ja videon levittämisellä satutetaan ihmistä usein yhtä paljon kuin itse väkivaltarikoksella. Seurauksia voi mieltää kuvittelemalla itsensä vastaavan videon kohteeksi, poliisin tiedotteessa todetaan.

Pahoinpitelyrikoksen rangaistusasteikko on vähintään sakkoa - enintään 2 vuotta vankeutta.

Kommentoi

Mainos: Pirkanmaan Osuuskauppa

Kuka olet ilman titteliäsi? Ihmisten työpaikan mallit kertovat

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut