Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hallitus esittää ravintoloiden sulkemista – Laaja kolmen viikon sulku vie nuorten harrastukset tauolle ja yläasteetkin etäopetukseen

Hallitus aikoo tuoda eduskuntaan esityksen ravintoloiden sulkemisesta samaan tapaan kuin viime keväänä. Sulku ei tule voimaan epidemian perustasolla olevilla alueilla.koronA

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan on kiinni eduskunnasta, miten nopeasti ravintolat suljetaan. Toimiin olisi kuitenkin hänen mukaansa mahdollista päästä jopa ensi viikolla.

Esityksen mukaan ravintoloiden asiakastilat suljettaisiin kokonaan, mutta etämyynti olisi sallittua.

Hallitus kertoi torstaiaamuisessa tiedotustilaisuudessaan, että kulut korvataan yrityksille.

Suomeen tulee myös 8. maaliskuuta alkaen kolmen viikon mittainen laaja sulkutila, joka tulee käyttöön leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla.

Tällöin muun muassa toinen aste ja yläkoulu ovat etäopetuksessa ja kaikki yli 12-vuotiaiden harrastukset voivat mennä kiinni.

Pääkaupunkiseudulla on päätetty, että lukiolaiset ja ammattiin opiskelevat palaavat ensi viikolla osittain lähiopetukseen eli he olisivat lähiopetuksessa vain viikon. Tätä päätöstä olisi STM:n kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan nyt syytä harkita uudelleen.

Rajoituksia puretaan 28. maaliskuuta lähtien aloittaen nuoria koskevista.

Hallitus on opetusministeri Jussi Saramon (vas.) mukaan sitoutunut siihen, että tämän kolmen viikon sulun jälkeen rajoitustoimet kohdistetaan vain aikuisiin.

– On tärkeää päästä sulun jälkeen lähiopetukseen ja pysyä siinä, elleivät karanteenit muuta edellytä.

Hänen mukaansa laaja sulku mahdollistaa sen, että lähiopetukseen päästään loppukevääksi.

– Epidemia on tällä hetkellä erittäin räjähdysherkkä ja tarvitaan loppukiri.

Ravintoloiden sulkeminen vaatii hallituksen mukaan poikkeustilan toteamista. Siihen ovat valmiita Marinin mukaan niin hallitus kuin presidenttikin. Hallitus päättää asiasta mahdollisesti ensi viikolla.

Poikkeusolot tulevat voimaan koko maassa, mutta perustasolla olevilla alueilla kiristyksiä ei tule voimaan.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sanoi, että hallitus ei kuitenkaan ole ottamassa käyttöön valmiuslakia. Esimerkiksi ulkonaliikkumiskieltoa ei ole tulossa.

Marinin mukaan ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä, etteikö valmiuslakia myöhemmin jouduttaisi ottamaan käyttöön.

Seitsemän leviämisvaiheessa olevan sairaanhoitopiirin alueella otetaan käyttöön tason kaksi eli leviämisvaiheen tiukimmat rajoitukset. Lisäksi yhdeksälle kiihtymisvaiheen alueelle suositellaan käyttöön samoja toimia. Valtioneuvosto antaa asiasta periaatepäätöksen tänään yleisistunnossaan.

Lisätoimet ovat yli 6 hengen kokoontumisrajoitus yleisiin kokoontumisiin ja suositus välttää yli 6 hengen yksityistilaisuuksia sekä karanteenien ja eristyksen seurannan tehostaminen.

Toimet tulevat velvoittaviksi Helsingin ja Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Vaasan, Ahvenanmaan sekä Lapin sairaanhoitopiireissä.

Hallituksen mukaan tiukat rajoitustoimet ovat tarpeen nyt, vaikka koronaviruksen ilmaantuvuus on Suomessa edelleen Euroopan alhaisimpia.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) huomautti, että monessa Euroopan maassa tilanteeseen on jo reagoitu rajuilla rajoituksilla. Suomessa muuntovirus leviää nyt monilla alueilla, ei pelkästään Uudellamaalla.

– On tehtävä nopeasti jotakin, muuten emme pysy Euroopan matalimpien tartuntalukujen maana, Kiuru totesi.

– Kulunut vuosi on ollut vaikea ja tiedän, että olette väsyneitä tilanteeseen. Minäkin olen väsynyt. Siitä huolimatta tilanne on, mikä on. Pyydän teiltä jaksamista, vaikka se tuntuu monesta kohtuuttomalta, sanoi Sanna Marin.

Muokattu 25.2.2021 kello 10: Lisätty Saramon ja Henrikssonin osuudet. Kello 10.04: Lisätty tieto siitä, miten pian ravintoloiden sulku voisi tulla voimaan. Kello 10.12: Lisätty tieto siitä, miksi toimet nyt tiukkoja ja että valmiuslain käyttöönottoa ei voida sulkea pois. Kello 10.22: Lisätty tieto, että ravintoloiden sulkuun vaaditaan poikkeustilat ja tarkennettu, mitä ravintolasulku tarkoittaa. Kello 10.34: Päivitetty tilaisuuden aikamääre. Kello 11.30: Lisätty tieto, että poikkeusolot tulevat voimaan koko maassa, mutta kiristykset eivät. Kello 11.33: Lisätty pääkaupunkiseudun toisen asteen opiskelijoiden osuus. Kello 11.46: Tarkennettu, että yli 12-vuotiaiden harrastukset voidaan sulkea. Kello 12.04: Lisätty tieto siitä, mitä kakkostason lisätoimet ovat, lisätty lista sairaanhoitopiireistä, joiden alueella ne ovat velvoitteena. Kello 12.06: Lisätty tieto, että hallitus voi päättää poikkeusoloihin siirtymisestä ensi viikolla.