Pauli Kiuru valittiin Pirkanmaan kansanedustajien puheenjohtajaksi

Pauli Kiuru (kok.) valittiin pirkanmaalaisten kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtajaksi.
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Pirkanmaan kansanedustajien uusi neuvottelukunta kokoontui maanantaina 22.2. etäyhteyksin. Kokouksessaan neuvottelukunta järjestäytyi ja käynnisti vuoden 2021 ohjelman valmistelun.

Kuluvan vuoden puheenjohtajaksi valittiin Pauli Kiuru (kok.), ja varapuheenjohtajaksi Veijo Niemi (ps.). Neuvottelukunnan työvaliokuntaan valittiin Marko Asell (sd.), Satu Hassi (vihr.), Jouni Ovaska (kesk.), Anna Kontula (vas.) ja Sari Tanus (kd.).

Puheenjohtajuus alkaa Pirkanmaan vaalipiirin neljänneksi suurimmasta puolueryhmästä ja vaihtuu vuosittain seuraavalle suuremmalle ryhmittymälle.

– Pirkanmaan kansanedustajilla on runsaasti yhteisiä maakunnallisia näkökulmia. Yhdeksäntoista edustajan voimin pystymme tuomaan mielipiteemme vahvasti esiin aina, kun siihen on tarvetta. Kokemukseni mukaan yhteistyö toimii rakentavasti puoluerajat ylittäen. Puheenjohtaja teen parhaani, että hyvä perinne jatkuu. Samalla kiitän edellisestä puheenjohtaja Veijo Niemeä hänen hyvästä otteesta edellisenä puheenjohtajana, sanoo kansanedustaja Pauli Kiuru tiedotteessa.

Pirkanmaan liitto hoitaa kansanedustajien neuvottelukunnan käytännön toimintaa järjestämällä kokouksia, muita kokoontumisia ja vierailuja. Neuvottelukuntaa varten liitto valmistaa ajankohtaismateriaalia ja hoitaa neuvottelukunnan sihteerin tehtävät.

Neuvottelukunnan sihteeri on kehityspäällikkö Marko Koskinen.

– Pirkanmaan kansanedustajien vierailut maakunnassa ovat odotettuja ja mieluisia tapahtumia. Juuri nyt tapaamiset toteutetaan etänä terveysturvallisuuden varmistamiseksi. Tapaamisia toteutuu kuitenkin käytännössä vähintään yhtä paljon kuin aiemminkin. Pirkanmaan kansanedustajat ovat ottaneet uudet sähköiset välineet hienosti haltuun ja käyttöön, kertoo Koskinen.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut