Tampereen koronarokotukset saivat puhelimet laulamaan ja ajanvarauksen tukkoon – kaupungilta yksityiskohtaiset ohjeet, miten toimia

Kuvituskuva Anton Soinne

Riina Haapala

Tampere on aloittanut yli 80-vuotiaiden ja riskiryhmään kuuluvien 65–69-vuotiaiden koronarokotukset.

Rokotusten aloittaminen on ruuhkauttanut terveyspalveluiden neuvonnan ja terveysasemien ajanvarauksen. Kaupunki toivookin asiakkaiden käyttävän mahdollisuuksien mukaan verkkoajanvarausta.

Rokotuskäytännöt ovat myös herättäneet ihmetystä ja kaupunki on nyt julkaissut ohjeet, kuinka rokotuksiin voi varata ajan.

Lue myös: Pirkanmaalle saadaan koronarokotteita hyvin pieniä määriä – aikoja voidaan joutua jopa perumaan: ”Pyydän ihmisiltä malttia”

Yli 80-vuotiaat voivat varata ajan itse, mutta aikaa ei välttämättä tarvitse itse varata, sillä terveysasemien työntekijät soittavat tähän ikäryhmään kuuluville ja sopivat rokotusajasta. Ensin soitetaan yli 90-vuotiaille ja sen jälkeen soitoissa edetään ikävuosi kerrallaan nuorempiin.

Jos ajan haluaa varata itse, sen voi hoitaa puhelimitse tai 19. helmikuuta kello 8 alkaen verkossa.

Puhelimitse ajan voi varata soittamalla omalle terveysasemalle tai terveyspalvelujen neuvontaan. Jos rokotusaika halutaan varata samalla myös samassa taloudessa asuvalle omaishoitajalle tai yli 70-vuotiaalle, on aika varattava puhelimitse. Verkkoajanvarauksen kautta tämä ei ole mahdollista.

Yli 80-vuotiaat kotihoidon asiakkaat voivat varata rokotusajan terveysasemalta. Toistaiseksi rokotteen voi saada ainoastaan terveysasemilla rokotteen kuljettamiseen liittyvien rajoitteiden vuoksi.

Riskiryhmään kuuluvat 65–69-vuotiaat voivat varata rokoteajan verkossa tai puhelimitse. Verkossa koronarokotusten ajanvaraus näkyy vain rokotusvuorossa oleville ikäryhmille.

Rokotusvuorossa olevaan 65–69-vuotiaan riskiryhmään kuuluminen tarkistetaan rokotuspaikalla Kela-kortista tai potilastiedoista.

Lue myös: Tampereella voinut altistua koronalle neljässä paikassa – Tays kehottaa välttämään matkustamista Uudellemaalle

Yli 80-vuotiaiden eli vuonna 1941 tai sitä ennen syntyneille annetaan rokotusaikoja kolmeksi viikoksi eteenpäin. Aikoja voi varata tämän viikon lisäksi 22. helmikuuta ja 1. maaliskuuta alkaville viikoille.

Tänä aikana rokotteita saadaan arviolta 2000 rokotetta viikossa, joten kolmen viikon aikana voidaan rokottaa noin 6000 tämän ikäryhmän henkilöä. Yli 80-vuotiaille rokotteita ja rokotusaikoja on tulossa lisää ja rokotusaikoja vannetaan sitä mukaa kuin rokotteita saadaan. Tampereella on noin 12 000 yli 80-vuotiasta.

Kommentoi

Mainos: Pirkanmaan Osuuskauppa

Kuka olet ilman titteliäsi? Ihmisten työpaikan mallit kertovat

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut