Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Teatteriarvio | Teatteri Siperia tarttuu vihapuheeseen ja rasismiin

Teatteriarvio: Teatteri Siperia uskaltautui ensimmäisenä uhmaanaan koronaa ja aloitti esitykset Ratinassa.

Marika Heiskasen ja Tuukka Huttusen käsikirjoittama ja ohjaama esitys Vähemmän ihminen on todella ajankohtainen: vihapuhe ja rasismi tuntuvat vain lisääntyneen.

Vihapuhe ei ole pelkästään netin ongelma, yhtä hyvin sitä voi kuulla kaupan kassajonoissa ja Eduskunnan istunnoissa.

Miksi siihen ei siis puututa, eikö löydy konsteja?

Myös rasisimia näkee ja kuulee kaikkialla ja siihen voivat syyllistyä itseään suvaitsevaisina pitävätkin henkilöt.

Vähemmän ihminen -näytelmä käsittelee episodimaisesti tapauksia, jotka panevat ajattelemaan.

Mukana on viisi näyttelijää: Vera Veiskola, Anna Kankila, Pekka Heikkinen, Moona Ranta ja Behnam Fard Sanei.

Heikkisen pyörätuolissa istuva 58-vuotias Risto on hahmona mielenkiintoisin: rasistinen, oikutteleva,välillä vihainenkin.

Helposti ajatellaan, että vammautuminen tekee ihmisestä jotenkin jalostuneemman ja häneltä odotetaan hyvää ja nöyrää käytöstä.

Pekka Heikkinen on itse vammautunut moottoripyöräkolarissa 1998, joten hän lienee itsekin kokenut kaikenlaista.

Kun Heikkisen Risto haaveilee pitkään odottamastaan henkilökohtaisesta avustajastaan tyyliin ”mahtaako hänkin pitää Topi Sorsakoskesta” ja tapaa maahanmuuttajataustaisen Amirin, hänen rasisminsa roihahtaa. Heikkinen tekee Ristosta ajattelemisen aihetta antavan roolisuorituksen.

Benham Fard Sanei on Amir, joka on erikoissairaanhoitaja, mutta töitä saadakseen opiskellut vielä lääkäriksi ja erikoislääkäriksi.

Töiden haku ei silti onnistu – hän ei pääse edes haastatteluun.Tuttu asia monelle maahanmuuttajalle.

Meriteatterissa, Telakalla, Vanhassa Jukossa, Joensuussa ja Kajaanissa hurmannut Vera Veiskola vaihtaa ketterästi roolista toiseen ja tekee erinomaista työtä.

Tykissä näyttämökipinän saanut, Teakista valmistunut, Anna Kankila on myös muuntautumiskykyinen monissa rooleissaan. Hitler syntyy vain laittamalla koppalakin päähän ja viikset ylähuuleen.

Moona Rannan vahvoissa rooleissa on temperamenttia ja maailmanparantajaa.

Moe Mustafan videosuunnittelu luo valkokankaalle elävöittäviä tuokiokuvia, jotka lisäävät esityksen syvyyttä.

Saija Raskullan äänisuunnittelu on sinänsä hieno, mutta läpisävellettynä ja aika kovaäänisenä varasti usein kuuntelemaan pelkästään musiikkia, mikä söi kokonaisuutta.