"Pitää katsoa rohkeasti koronan jälkeiseen aikaan" – Tampere-Pirkkalaan tavoitellaan syöttöyhteyttä hubiin Keski-Eurooppaan

Näkökulma: Kansainvälistä lentokenttää tarvitsee elinkeinoelämä ja muun muassa uusi areena. Toiveena on syöttöyhteys Keski-Euroopan hubiin.

Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Päärata on Tampereen liikenteen ja saavutettavuuden kannalta ykkösprioriteetti.

Valtatie 3:lla riittää Hämeenkyrön ohitustien jälkeen korjattavaa ja valtatie 9:llä pitäisi laittaa Tampereen ja Oriveden väli vihdoin kuntoon ja

Henkilöratapiha ja lähijunat ovat tärkeitä edunvalvontakohteita.

Eikä Tampere-Pirkkalan lentokenttää saa unohtaa liikennelistalta.

Tampere-Pirkkalan kehittämisellä on edelleenkin vahva rooli viime viikolla julkistetussa Tampereen kauppakamarin vuoden 2021 vaikuttamissuunnitelman liikennelistalla.

– Jos haluamme, että meillä on kansainvälistä yritystoimintaa, niin meillä pitää olla myös kansainvälinen lehtokenttä, linjaa Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen.

Eskelinen muistuttaa, että esimerkiksi pelkästään Nokian Linnavuoressa toimivan dieselmoottorivalmistaja Acgo Powerin työntekijät matkustivat koronaa edeltävänä aikana Tampere-Pirkkalasta maailmalle 1000 kertaa vuodessa.

Toimitusjohtajan mukaan koronakaan ei tule siirtämään kaikkia kansainvälisiä bisnestapaamisia Teams-neuvotteluiksi. Kasvokkain tapaamisia tarvitaan yhä.

– Lisäksi Tampereelle valmistuu uusi areena. Tapahtumat, kongressit ja messut tarvitsevat lentokenttää.

Jo ennen koronaa hiipunut Tampere-Pirkkalan matkustajaliikenne on saanut tamperelaiset skeptiseksi kentän kehittämismahdollisuuksia kohtaan. Eskelisen mukaan viimeinen sammuttaa valot -mentaliteettiin ei saa antautua.

– Hornetin seuraajan vastaanottokenttänä toimii Tampere-Pirkkala. Lisäksi Tampere-Pirkkalassa on vahva kansainvälinen lentokoulutuskeskus. 24/7 toiminnassa oleva kenttä on täällä joka tapauksessa. Sen eteen pitää tehdä työtä.

Aktiivisuuden aika on nyt, kun koronanjälkeisiä lentoyhteyksiä aletaan vähitellen luomaan uudestaan, muistuttaa Eskelinen.

Yhtenä tavoitteena haastaa Finnaria avaamaan Tampere-Pirkkalasta päivittäinen aamu- ja iltayhteyden johonkin Keski-Euroopan hubiin, josta olisi hyvä jatkolentovalikoima. Toivelistalla ovat esimerkiksi Frankfurt, München tai Amsterdam.

– Pitää katsoa rohkeasti koronan jälkeiseen aikaan. Kun puhuntaan koko Sisä-Suomelle tärkeästä jatkoyhteydestä, olisivat koneet varmasti täynnä.

Myös nykyisten jatkoyhteyksien varmistaminen Finnairilla Helsinkiin, SAS:lla Tukholmaan ja AirBalticilla Riikaan on tärkeää.

Liike-elämän kannalta reittiyhtiöt ovat prioriteetti. Halpalentoyhtiöt tärkeitä lähinnä lentokentän kokonaismatkustajamäärän kannalta.

– Jos jokin halpalentoyhtiö tarjoaisi säännöllisen yhteyden johonkin hubiin, esimerkiksi Lontooseen 3 kertaa viikossa, niin totta kai se olisi kiinnostava.

Viime vuonna Tampere-Pirkkalasta lensi vajaat 36 000 matkustajaa. Vuonna 2019 matkustajamäärä oli noin 222 000.

Antti Eskelinen

Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja vuodesta 2012

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut