Tampereella työskennellyttä grilliyrittäjää syytettiin työsyrjinnästä – syyte hylättiin, miesten välejä on selvitelty oikeudessa useasti aiemminkin

Pirkanmaan käräjäoikeus on päättänyt hylätä Tampereella grilliyrittäjänä työskennelleen ulkomaalaistaustaisen miehen syytteen kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Syrjinnän väitettiin ajoittuneen lokakuun 2015 ja marraskuun 2016 väliseen aikaan.

Aluesyyttäjä Kati Alkula-Kovasen mukaan yrittäjä oli palvelussuhteen aikana asettanut työntekijänä toimineen miehen ilman painavaa ja hyväksyttävää syytä huomattavan epäedulliseen asemaan ämän etnisen alkuperän sekä kansalaisuuden perusteella. Työntekijä oli saapunut syksyllä 2015 maahan turvapaikanhakijana, eikä osannut esimerkiksi juurikaan suomea.

Oikeudessa selviteltiin, että kaksikon välillä oli sittemmin ollut erimielisyyksiä siinä määrin, että niitä oli selvitelty myös oikeudessa asti. Kaksikolla oli ollut toisiaan koskeva lähestymiskielto lokakuulta 2016 saakka. Rikosasioita oli tutkittu tähän lähestymiskieltoon liittyen kahdesti vuonna 2018 ja kertaalleen vuonna 2020. Oikeus arvioi, että selvitettävänä olleet asiat olivat nivoutuneet osittain kulttuurillisiin seikkoihin. Oikeus myös katsoi syrjintäasian päätöksessään, että syrjintätutkinta oli päätynyt oikeuteen osittain miesten välisten pahojen keskinäisten riitojen takia.

Työntekijä ei oikeuden selvityksen perusteella vaikuttanut olleen alisteisessa asemassa yrittäjään nähden. Hän oli oikeuden mukaan saanut välttämätöntä taloudellista tukea yhteiskunnalta, oli ilmeisesti kulkenut työssä tai työpaikalla ja ollut kotona tahtonsa mukaan ja on kertonut todenneensa grilliyrittäjälle, ettei tämän olisi tarvinnut auttaa häntä.

Tämän takia väite myös siitä, että grilliyrittäjä olisi käyttänyt työntekijän väitettyä ahdinkoa tai hänestä riippuvaa asemaa hyväksi, on jäänyt osoittamatta, samoin kuin osoittamatta on jäänyt suomen kielen taidottomuuden tai tietämättömyyden hyväksi käyttäminen.

Tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Mainos: Accountor

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut