Rikokset: Ihmiset tuntuvat ajattelevan että kun on poikkeusaika, sääntöjen kanssa ei ole niin tarkkaa, kummastelee Sisä-Suomen poliisin ylikonstaapeli Juha Ahola.
Sisä-Suomen poliisi julkisti viime viikolla vuotuisen rikostilaston viime vuodelta, josta selviää useampikin koronavuoden aiheuttama muutos.
Yksi keskeisistä muutoksista koskee erilaisia liikennerikkomuksia. Ylikonstaapeli Juha Ahola kertoo, että eniten ovat vuoden aikana kasvaneet törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset.
– Niiden määrä kasvoi yli 50 prosentilla verrattuna vuoteen 2019, hän kertoo.
Keskeisiä syitä on Aholan mukaan kaksi.
– Molemmat liittyvät koronaan. Ensimmäisenä tulee mieleen se, että monilla on tullut se ajatus että kun ihmiset ovat sisällä, maanteilläkin on tyhjää ja sinne mahtuu ajamaan vapaasti sekaan.
– Toisena on tietysti se, että kun on poikkeusaika, sääntöjen kanssa ei ole niin tarkkaa.
Teiltä on tullut vastaan muitakin muutoksia. Ne liittyvät päihteisiin.
– Viime vuonna oli ensimmäistä kertaa niin, että rattijuopumuksissa huumaavat aineet menivät alkoholista ohi.
Maakunnassa tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että syykohdan ”muu huumaava aine” alla on 859 tapausta. Sarakkeessa ”alkoholi” sama lukema on 741 tapausta. Kokonaisuudessaan rattijuopumuksia on ollut Pirkanmaalla eniten viiteen vuoteen.
Tilastoissa on huomattava korostuma kiristysrikosten kohdalla. Edellisvuoden alle sadan rikoksen lukema on viime vuonna muuttunut 3 673 vastaavaan rikokseen.
– Siihen liittyy tietysti keskeisesti Vastaamon tietomurto, jonka vaikutukset ulottuivat myös Pirkanmaalle. Tähän samaan vyyhtiin kytkeytyy rikosnimike yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä: tätä rikosnimikettä on kirjattu viime vuonna yhteensä 3 299 kappaletta, kun edellisvuoden lukema oli 41, Ahola kertoo.
On korona-ajasta ollut poliisin näkökulmasta myös huojentavia vaikutuksia. Kun anniskeluravintoloiden aukioloajat ovat olleet entistä kapeammat, väkivaltarikosten määrässä on ollut lievää laskusuhdannetta verrattuna edellisvuoden lukemiin.
– Tältä osastolta pahoinpitelyjen määrä on vähentynyt jopa selkeästi. Siihen on suurimpana selityksenä se, että baarit eivät ole olleet auki aiempien vuosien tapaan, Ahola selvittää.
Poliisissa on havaittu, että varkaille kelpaa nykyisin vähäpätöinenkin summa, esine tai tavara. Etenkin varastoihin ja työmaille on murtauduttu jopa huomattavasti aiempia vuosia enemmän.
– Ilmiö kytkeytyy suoraan huumausaineiden maailmaan. Tulee äkillinen tarve ostaa huumeita ja saada rahaa, joten sillä motiivilla kelpaa sitten vähän kaikki kaupiteltavaksi ajateltava.