Tässä on 294 senttimetrin verran tamperelaisia urheilumiehiä – "Toivottavasti hän oppii minulta sen, että joskus kannattaa olla myös hiljaa"

Kuntapolitiikka: Eri puolueista vaaleihin lähtevät Atanas Aleksovski (sd.) ja Eero Herranen (kok.) haluavat lähteä ajamaan liikunnan asiaa yhteistyössä.

Pyynikin palloiluhallin aulassa odottaa kaksi erilaisen profiilin koripallomiestä. Toinen on Atanas Aleksovski (sd.) ja toinen Eero Herranen (kok.).

Miehiä yhdistää paitsi vaalipäällikkö Juha Vuorio, myös kiinnostus urheiluun ja erityisesti siihen, että nuorilla olisi mahdollisuus harrastaa Tampereella urheilua jatkossakin mahdollisimman monipuolisesti.

Hyvin monenlaisisista käänteistä Tampereelta vuosien varrelta tuttu Herranen on pituudeltaan noin metri ja kymmenen senttiä, mutta se ei ole missään vaiheessa menoa haitannut – pikemminkin päinvastoin.

Koripallon suhteen mies tarvitsee toki pientä avustusta 184-senttiseltä Aleksovskilta, toki suoranainen pallon donkkaaminen voisi olla kylmiltään haastavaa kummallekin mainituista herroista.

– Nythän on tullut kunnon talvi, ja voisi hiihtääkin. En ole ala-asteen jälkeen niin tehnytkään. Pituuskasvua ei ole sen jälkeen pahemmin tullut, joten samat sukset varmaan menisivät vieläkin, kertoo omaan pienikokoisuuteensa luontevasti suhtautuva Herranen.

Aleksovski on tutumpi kunnallisvaalikentiltä, mutta Herraselle kuntavaaliehdokkuus on ensimmäinen laatuaan.

– Monta kertaa on kysytty. Aiemmin en ole ehtinyt työkiireiltä ajatellakaan sellaista asiaa, hyvä kun olen Tampereella ehtinyt käydä. Nyt sitten olin apulaispormestarin kanssa tilaisuudessa, josta hän vei minut kotiin. Aleksi (Jäntti) kysyi että kiinnostaisiko ehdokkuus, ja minä siihen että ilman muuta.

Atanas Aleksovski aikoo lähteä edistämään tosimielellä Hakametsän urheilukampushanketta, ja siitä on innoissaan myös Herranen.

– Siitä päätettäessä on ollut tähäkin asti hyvä yhteistyö. Minna Minkkinen ja Perttu Pesä siinä missä Kalervo Kummolakin ovat olleet yhteisellä asialla hyvässä hengessä, Aleksovski sanoo.

Liikunnan merkitys on hänen mukaansa korona-aikana entisestään korostunut.

– Korona-aika on ollut nuorille raskasta, kun ei pääse harrastamaan, hän jatkaa asiasta.

Aleksovski saattaa kevään mittaan ainakin hakea hieman sosiaalisen median konsultointia Herraselta. Sillä kentällä pieni mies on ollut suvereeni: Herrasella on nuorison suosimassa TikTok-palvelussa noin 100 000 seuraajaa. Sisältöjen ydin on ollut selkeä: Herranen kertoo nuorille siitä, millaista on olla erilainen.

– Tunnistan erilaisuuden kokemuksen oman syntyperäni kautta. On oma haasteensa tulla mukaan yhteiskuntaan, kun on ikään kuin erilainen, Aleksovski pohtii.

– Ihmisiä me kaikki kuitenkin olemme. On aivan sama, mikä se tausta tai fyysinen tila on. Tämä on erityisen tärkeä viesti tuoda esille, Herranen jatkaa.

Mitä Aleksovski sitten haluaisi opettaa Herraselle politiikasta? Siitä on erilaisia kokemuksia.

– Toivottavasti Eero oppii minulta ainakin sen, että joskus kannattaa olla myös hiljaa, hän naurahtaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut