Tamperelainen työpaikkakulttuuri näkyy Werstaan Tauon paikkoja ja juhlan hetkiä -näyttelyssä

Tampereen postin henkilökuntaa 1900-luvun taitteessa. Työväenmuseo Werstas

Teemu Nurmi

Miltä näytti Lokomon työmaaruokalassa 1960-luvulla? Kuinka osuuskauppaväki juhli pikkujouluja Voiman suurravintolassa Hämeenkatu 10:ssa vuonna 1959? Entä kuinka Tampereen verkatehtaan työntekijät kahvittelivat elonkorjuutalkoissa sodan aikana?

Työväenmuseo Werstaalla avautuu 29. tammikuuta Tauon paikkoja ja juhlan hetkiä -valokuvanäyttely, joka kertoo työyhteisön ja työtovereiden merkityksestä ja sosiaalisesta elämästä työpaikoilla.

Korona-ajan turvavälien, porrastettujen taukojen ja etätöiden maailmassa työnteon sosiaalinen ulottuvuus näyttäytyy myös aivan uudessa valossa.

Näyttelyssä on 80 kuvaa, vanhimmat 1800-luvun lopulta ja uusimmat 2000-luvun alusta. Kuvia on Werstaan omien kokoelmien lisäksi muun muassa Työväen Arkistosta ja Kansan Arkistosta. Valokuvista noin neljäsosa on otettu Tampereella ja lähikunnissa.

Taukokuvia näyttelyssä on muun muassa Tampereen postitalosta 1800-luvun loppuvuosilta sekä Klingendahlin villatehtaan parsimosta ja OTK:n Tampereen tulitikkutehtaan tuliterästä ruokalasta 1920-luvulta. Lapinniemen puuvillatehtaan miehet kuuntelevat keskittyneesti radiosta Melbournen olympialaisia 1956 ja Tampereen kaupungin leivissä olevat miehet hörppivät parakissaan termospulloista kahvia 1970-1980-luvulla. Lisäksi näyttelystä löytyy tamperelainen taukojumpan tyylinäyte 1980-luvulta.

Näyttely Tauon paikkoja ja juhlan hetkiä on esillä Työväenmuseo Werstaalla 29.1.–29.8.2021.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut