Rokotteiden saaminen Tampereelle tökkii – Yli 80-vuotiaiden rokottaminen viivästyy

Kuvituskuva. Pentti Halenius
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Rokotteiden saatavuusongelmat viivästyttävät yli 80-vuotiaiden koronarokotusten aloittamista myös Tampereella

Suomeen tulevat koronarokote-erät ovat pienentyneet. Sen vuoksi Tampereella ei voida vielä aloittaa yli 80-vuotiaiden koronarokotuksia.

– Rokotteita on saatu ennakoitua vähemmän, siksi rokotukset etenevät valitettavasti suunniteltua hitaammin, kertoo hoitotyön päällikkö Birgit Aikio Tampeeen kaupungilta Tampereen kaupungin tiedotteessa.

Tampereen kaupungilta kerrotaan, että kun rokotteita saadaan enemmän, alkavat yli 80-vuotiaiden tamperelaisten ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuvien omaishoitajien rokotukset.

Rokotuksia tullaan antamaan ajanvarauksella pääsääntöisesti terveysasemilla, koska tällä hetkellä käytössä oleva rokote tulee kuuden annoksen pullossa eikä sitä saa kuljettaa laimentamisen jälkeen.

Tampereella on reilut 12 200 yli 80-vuotiasta. Rokotusten alkaessa heihin otetaan yhteyttä terveysasemalta soittamalla ja sopimalla rokotusajasta tai lähettämällä kutsukirje. Tampereen kaupunki tiedottaa rokotusten alkamisesta myös esimerkiksi verkkosivuillaan osoitteessa www.tampere.fi/koronarokotukset.

Tampereella ja Orivedellä noudatetaan kansallisten linjausten mukaista rokotusjärjestystä.

Ensimmäiseksi rokotteen saavat Covid-19-tautiin sairastuneiden tai perustellusti sairastuneeksi epäiltyjen henkilöiden tutkimiseen, välittömään hoitoon tai huolenpitoon liittyvä tai muuta kiireellistä hoitoa antava sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö sekä sosiaalihuollon iäkkäille henkilöille tarkoitetun asumispalvelun ja laitoshoidon toimintayksikön henkilöstö ja asukkaat.

Toisena rokotetaan yli 70-vuotiaat ja kolmantena henkilöt, joilla on vakavalle covid-19-taudille altistavia sairauksia

Sen jälkeen rokotetaan muu väestö

Tavoitteena on, että kaikki ensimmäiseen ryhmään kuuluvat saavat ainakin ensimmäisen rokotteen tammikuun loppuun mennessä.

Koronatartunnan saaneita potilaita hoitava henkilöstö on jo saanut rokotteen. Parhaillaan Tampereella on käynnissä ikäihmisten ympärivuorokautisten asumispalvelujen henkilöstön ja asukkaiden rokotukset.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut