Poliisi vei aseita kymmenien vakavasti muistisairaiden vanhusten kodeista – Aseluvat voimassa, vaikka haltija jo hoivakodissa

Poliisi toivoo, että esimerkiksi entiset metsästäjät luovuttaisivat aseensa ja aselupansa pois, jos terveydentila alkaa hiipua. Mari Waali

Minna Harmaala

Vakavasti muistisairailla ihmisillä on edelleen hallussaan luvallisia ampuma-aseita, selvisi, kun Länsi-Uudenmaan poliisi viime kesänä löysi tällaisia aseita muiden tehtävien yhteydessä.

Tapauksia oli yksittäisiä kotonaan asuvilla vanhuksilla, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisin lupavalvontayksikön johtaja, ylikomisario Juha Rosendahl. Tapausten vuoksi poliisi päätti tarkastaa hoivakodeissa asuvien vanhusten aselupia Espoossa, Kauniaisissa, Kirkkonummella ja Siuntiossa.

38:n hoivakodin asukkaista yhteensä 28:lta peruttiin aselupa ja otettiin ase tai aseet haltuun. Tämän tarkemmin poliisi ei määriä avaa, koska turvallisuussyistä aselupien sisältö on salassapidettävää tietoa.

– Tiedämme, että kenelläkään aseita ei hoivakodissa ole, vaan aseet ovat yleensä viimeisessä oikeassa kodissa. Kyse on säilytysturvallisuudesta: valitettavasti aseita varastetaan. Se oli primäärisyy sille, että aseet kerättiin pois, Rosendahl sanoo.

Hän kertoo, että pääsääntöisesti aseluvat perutaan vanhuksilta lääkärin ilmoituksen perusteella.

– Väitän, että systeemi toimii, mutta näiden ihmisten osalta ilmoitusta ei ole tullut.

Ikääntyvien ihmisten terveydentila ei aina enää mahdollista aseen turvallista käsittelyä ja säilyttämistä, poliisi tiedottaa. Muistisairaudet ja muut ikääntymiseen liittyvät sairaudet voivatkin olla este ampuma-aseluvalle ja aseiden hallussapidolle.

Suomessa ei ole säädöksiä, jotka velvoittaisivat aseluvan haltijan esittämään poliisille lääkärinlausuntoa terveydentilastaan. Poliisin on kuitenkin lain mukaan valvottava aseluvan haltijoiden edellytyksiä pitää aseita hallussaan.

– Lupa on peruutettava, jos luvanhaltijaa ei voida pitää terveydentilansa vuoksi sopivana pitämään hallussaan ampuma-aseita ja -tarvikkeita. Tämän vuoksi poliisilaitos aloitti aseluvan haltijoiden terveydentilaan liittyvän valvontaprojektin, kertoo tiedotteessa apulaispoliisipäällikkö Kimmo Markkula.

Poliisi saa salassa pidettävät terveystiedot poliisilain perusteella voidakseen arvioida luvanhaltijan terveydentilaa. Poliisin on kuitenkin erikseen pyydettävä terveystietoja siltä taholta, jolla tiedot ovat.

Apulaispoliisipäällikkö Markkula suosittelee, että terveydentilan heikentyessä luvanhaltijat luopuisivat aseista, joita eivät enää pysty turvallisesti käyttämään.

− Oman asuinpaikan poliisille voi lähtökohtaisesti aina seuraamuksetta luovuttaa ampuma-aseen sen osan tai ampumatarvikkeita, mikäli tarve on lakannut esimerkiksi harrastuksen hiipumisen vuoksi, säilytysturvallisuudessa on puutteita tai luvanhaltijan terveydentila on heikentynyt, Markkula sanoo tiedotteessa.

Myös liikenne- ja valvontasektoria johtava ylikomisario Aapo Isoaho toivoo, että luvanhaltijat tai heidän lähiomaisensa olisivat aktiivisia hyvissä ajoin. Samaa hän toivoo myös kuolinpesiltä. Poliisiin tulee aina olla yhteydessä ennen kuin vie aseen poliisiasemalle.

− Keväällä poliisi tulee toteuttamaan valtakunnallisen ampuma-aseiden ja ampumatarvikkeiden keräyskampanjan, josta tullaan tiedottamaan vielä lähempänä tarkemmin, Isoaho kertoo.

Muokattu 25.1.2021 kello 11.06: Lisätty tieto, että vanhuksilta löytyneet aseet löytyivät muiden tehtävien yhteydessä ja että tapauksia oli yksittäisiä, sekä lisätty Rosendahlin haastattelu.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut